Kasvibiofysiikan seminaarissa huippuasiantuntijoita
Ensimmäistä kertaa pidetty tapahtuma keskittyi fotosynteesiin ja kasvien kuljetusilmiöihin.
Kasvibiofysiikan päivä Turun yliopistossa kokosi maanantaina 9.1. yhteen suomalaisen alan tutkimuksen vahvistettuna muutamalla ulkomaisella huippunimellä. Tutkimusryhmät esittelivät päivän aikana projektejaan joko esitelmin tai luonnontieteiden taloon kootussa posterinäyttelyssä. Seminaarin kunniavieraaksi saapui professori Agu Laisk Tarton yliopistosta. Hän on tehnyt yhteistyötä suomalaisten tutkimusryhmien kanssa jo 1980-luvulta alkaen.
Kasvibiofysiikka yhdistää luonnontieteen eri aloja. Seminaarin reilun 20 hengen osallistujakunnan tutkijataustat jakautuivat suhteellisen tasan fysiikan ja biologian kesken. Biologian laitoksen professorin Esa Tyystjärven mukaan alaa voisi kuvailla siten, että se käyttää fysiikan menetelmiä biologisten ongelmien ratkaisuun.
Seminaari jakautui kahteen osaan, joista ensimmäinen paneutui Modeling photosynthesis and acclimation –otsikolla fotosynteesitutkimukseen. Osuuden alustanut Laisk on eläkeiästään huolimatta edelleen aktiivinen tutkija. Hänen neuvostoaikana alkanut elämäntyönsä fotosynteesin mallintamisen parissa tunnetaan maailmanlaajuisesti. Laisk esitteli yleisölle tutkimusryhmänsä tuoreita havaintoja kasvinlehtien valoreaktioista.
Päivän toinen osuus kokoontui Transport phenomena and modeling of plant structure –otsikon alla, ja paneutui kasvien kuljetusilmiöihin. Aiheesta alusti tilaisuuden toinen päesitelmöitsijä, tohtori Peter Minchin saksalaisesta Institute of Chemistry and Dynamics of the Geosphere –tutkimuslaitoksesta. Hän on maailman johtavia nilakuljetuksen sekä fotosyntaattien lähteiden ja nielujen asiantuntijoita.
Kasvibiofysiikan päivä pidettiin nyt ensimmäistä kertaa. Sen järjestivät tutkimusryhmät Turun yliopiston biologian laitokselta ja Helsingin yliopiston metsäekologian laitokselta. Professori Tyystjärven mukaan tapahtuman jatko ei ole vielä varmaa, vaikka palaute on ollut varsin positiivista. Hän toteaa, että hajanaisella alalla voimien kokoamiselle on kieltämättä olemassa sosiaalinen tilaus.
Biologian laitoksen kasvifysiologian ja molekyylibiologian osaston kotisivut ovat osoitteessa: http://www.sci.utu.fi/kasvimb/index.html
RN