Apurahaa keinotekoisen puheen kehittämiseen
Turun yliopiston Informaatioteknologian laitos sai 200 000 euron apurahan täysin keinotekoisen puheen kehittämiseen. Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö myönsi tukea yhteensä kahdeksalle suomalaiselle hankkeelle tekniikan eri aloilla.
Tietoliikennetekniikan professori Jouni Isoaho, tietokäsittelytieteen professori Tapio Salakoski ja fonetiikan dosentti Olli Aaltonen ovat tehneet työtä yli kaksi vuotta yhteisen monitieteisen ryhmänsä kanssa uudenlaisen täysin keinotekoisen puheen kehittämiseksi. Tämä tutkimusryhmä koordinoi laajaa valtakunnallista TEKES:in yhteisrahoitteista puheteknologiakonsortiota ja nyt saatu apuraha antaa lisää vapautta tutkimukseen.
Isoaho uskoo keinotekoisen puheen muokkautuvan tulevaisuudessa taloudelliseksi hyödykkeeksi. Keinotekoinen ja täysin kontrolloitavissa oleva puhe mahdollistaa koneen ja ihmisen uudenlaisen kommunikoinnin. Samaten keinotekoista puhetta voidaan hyödyntää vieraiden kielten opiskelussa sekä puheterapiassa esimerkiksi suu- ja leukakirurgisten operaatioiden jälkeen.
– Perusongelma kehitystyössä on ihmisten välinen suuri yksilöllinen vaihtelu puheessa. Myös ympäristön tuottamat häiriöt asettavat omat haasteensa. Pyrimme eriyttämään tämän vaihtelun puheen informaatiota kantavasta ydinosasta, niin sanotusta ydinpuheesta.
Kehitystyön edetessä Isoaho uskoo sovellutusten monimuotoistuvan. Tällä hetkellä suurin haaste on saada koko kieliteollisuus yhteistyöhön, missä viime aikoina on edistytty mukavasti.
– Sitten olemme jo pitkällä, kun minä puhun omaa kieltäni puhelimeen ja vastaanottaja kuulee puheen haluamallaan kielellä, visioi Isoaho.
Katja Hynninen