Vieraiden kielten pedagogit Turussa
- Työvoiman vapaa liikkuvuus, kasvava matkailu ja kansainvälistyminen yleensä asettavat vaatimuksia kieltenopetukselle, totesi dekaani Erkki Olkinuora esittäessään vieraiden kielten pedagogiikan seminaarissa tiedekunnan tervehdyksen.
Turussa on koolla useita kymmeniä kielten asiantuntijoita, opettajia, kouluttajia, tutkijoita ja jatko-opiskelijoita eri puolilta Suomea ja myös ulkomailta. Seminaarissa on järjestetty omat osiot suomen-, englannin- ja saksankielille. Kielen ja kulttuurin kysymykset, aikuisten kieltenopiskelu ja uudet opetusmenetelmät ovat esimerkkejä seminaarin monipuolisesta annista.
Professori Viljo Kohonen ja tutkija Tero Korhonen Tampereen yliopistosta kävivät läpi tutkimustaan opiskelijoiden suhtautumisesta tehtäväkeskeiseen eurooppalainen kielisalkku -opetukseen. Opetusmetodissa arvostelu siirtyy opiskelijan tehtäväksi ja opiskelija ottaa enemmän vastuuta oppimisestaan. Oppilaat olivat kokeneet tällaisen, erilaisen opetuksen motivoivaksi ja mielekkääksi, mutta osin myös työläämmäksi tavaksi oppia.
Vieraiden kielten pedagogiikan kaksipäiväinen seminaari alkoi torstaina ja päättyy perjantaina.