Turun yliopisto kirjamessuilla
Poimintoja yliopistolaisten esiintymisistä messuilla.
Turun kansainväliset kirjamessut vetivät syksyllä 2005 ennätysmäärän kävijöitä Turun messukeskukseen. Turun yliopisto oli mukana messuilla omalla osastolla sekä useiden tutkijoiden voimin.
Turun yliopiston Italian kieli ja kulttuuri oli mukana Italian kulttuuri-instituutin näyttelyosastolla. Italian kulttuuria esittelivät osastolla mm. useat italian opiskelijat.
Assistentti Pekka Räsänen sosiologian laitokselta esitteli kulutuskulttuurin tutkimusta otsikolla Kulutuksen korostunut rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. Vuoden 2006 alusta Suomen Akatemian tutkijatohtoriksi siirtyvä Räsänen on tutkinut kulutuskulttuuria mm. kulutusideologian ja kulutusyhteiskunnan käsitteiden kautta.
Amazon-tutkimusryhmän biologit Ilari E. Sääksjärvi ja Matti Salo esittelivät kirjamessuilla Perun Amazonista kirjoittamaansa matkakirjaa. Andeilta Amazoniaan -kirja syntyi heidän kerätessään aineistoa Etelä-Amerikan sademetsäntutkimusta varten. Kaksikkoa haastatteli lehtori Timo Vuorisalo.
Turun yliopiston uudistunut messuilme sai positiivista palautetta. Yliopiston näyttelyosastolla esiteltiin mm. alumnitoimintaa.