Kliininen silmä -palkinto Pirjo Nuutilalle

Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tunnustuspalkinto Vuoden 2005 kliininen silmä on myönnetty professori Pirjo Nuutilalle. Palkinnon perusteluna ovat erityisesti hänen ansionsa kliinikon diagnostisissa taidoissa sekä apuvälineiden hallinnassa ja niiden kehittämisessä esimerkillisellä tavalla.

Viimeksi kuluneiden vuosien aikana Pirjo Nuutila on soveltanut PET-tekniikkaa useisiin sisätautiklinikan ongelmallisiin potilastapauksiin, mm. maligniteettien diagnostiikkaan ja lokalisaatioon ja esim. pienten lasten aiemmin työlästä ja potilasta rasittavaa tutkimustekniikkaa on voitu tehdä potilasystävällisemmäksi.

Pirjo Nuutila on Turun yliopiston sisätautiopin professori. Hänet nimitettiin aineenvaihduntatutkimuksen professoriksi yliopiston kliiniseen laitokseen 1.7.2005-30.6.2010.

Kliininen silmä –palkinto jaetaan vuosittain tunnustuksena erityisen onnistuneesta diagnostisesta tai hoidollisesta tai hallinnollisesta toiminnasta tai nokkelasta keksinnöstä. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1997.

Vuoden kliininen silmä –tunnustuspalkinto jaetaan Turun lääketiedepäivien avajaisissa 8.11.2005.

 

17.11.2005 07:19 Anne Paasi