Kolme professorinimitystä

Kai Norrdahl nimitettiin ekologian, opetusalana ekologia, erityisesti ekologinen ympäristötutkimus, professorin virkaan, Pauli Puolakkainen kirurgian professorin virkaan ja Markus Mäkelä ohjelmistojen tuotteistamisen professorin virkaan.

Kai Norrdahl astuu virkaan 1.7.2007 ja Pauli Puolakkainen 1.9.2007. Markus Mäkelä nimitettiin virkaan 1.8.2007-30.6.2012 väliseksi ajaksi. Nimitykset teki Turun yliopiston kansleri Eero Vuorio 27. kesäkuuta.

Professori Kai Norrdahl, 44, on valmistunut filosofian kandidaatiksi  vuonna 1990, filosofian lisensiaatiksi vuonna 1992 ja filosofian tohtoriksi vuonna1993 Helsingin yliopistosta. Eläinekologian dosentiksi Turun yliopistoon hänet nimitettiin vuonna 1996.

Professori Norrdahl on työskennellyt muun muassa tutkimusapulaisena, vs assistenttina ja tutkimusassistenttina Oulun, Helsingin ja Turun yliopistoissa vuosina1990-93. Turun yliopiston biologian laitoksella hän on ollut erikoistutkijana, eläintieteen yliassistenttina ja assistenttina vuodesta 1994 lähtien. Suomen Akatemian nuorempana tutkijana Norrdahl toimi vuonna 1997 ja akatemiatutkijana 2001. Vuodesta 2003 lähtien hän on ollut eläintieteen professori (mvs) Turun yliopistossa.

Professori Pauli Puolakkainen, 48, on suorittanut lääketieteen lisensiaatin tutkinnon vuonna 1984, lääketieteen tohtorin tutkinnon vuonna 1989, kirurgian erikoislääkärin tutkinnon vuonna 1991 ja gastroenterologian erikoislääkärin tutkinnon vuonna 1997 Helsingin yliopistossa. Vuonna 1994 hänet on nimitetty Helsingin yliopiston kokeellisen kirurgian dosentiksi, jonka nimike muutettiin gastroenterologisen kirurgian dosentiksi vuonna 1999.

Professori Puolakkainen on toiminut muun muassa va apulaislääkärinä ja vs terveyskeskuslääkärinä eri sairaaloissa vuosina 1982-88 ja apulaislääkärinä Helsingin yliopistollisen keskussairaalan kirurgian klinikalla vuosina 1989-92. Vierailevana tutkijana hän oli University of Washingtonissa vuosina1990-93. Sen jälkeen hän on ollut erikoislääkärinä HYKS:ssä ja apulaisopettajana Helsingin yliopistossa. Helsingin yliopiston kliinisen laitoksen apulaisopettajana Puolakkainen toimi vuosina 1998-2002 sekä HYKS:n kirurgian klinikan sivutoimisena erikoislääkärinä vuosina 1998-2003. Vuodet 2000-2002 hän oli vierailevana professorina Hope Heart Institutessa. Vuodesta 2003 Pauli Puolakkainen on ollut Helsingin yliopiston kliininen opettaja.

Professori Markus Mäkelä, 29, on valmistunut kauppatieteen maisteriksi Helsingin kauppakorkeakoulusta vuonna 2001, diplomi-insinööriksi vuonna 2003 ja tekniikan tohtoriksi vuonna 2004 Teknillisestä korkeakoulusta. Ohjelmistoliiketoiminnan dosentiksi Teknilliseen korkeakouluun hänet on nimitetty 2005.

Professori Mäkelä on toiminut mm. liiketaloustieteen assistenttina Helsingin kauppakorkeakoulussa vuonna 2001, tutkijana ja assistenttina, projektipäällikkönä ja johtavana tutkijana Teknillisessä korkeakoulussa vuosina 2001-2006. Vuodesta 2005 hän on toiminut tietotekniikan professorina (mvs) ja 2006 ohjelmistojen tuotteistamisen professorina (mvs) Turun yliopistossa.

30.07.2007 09:51 Tuomas Koivula