Koneelta apurahoja vuoden 1905 tutkimukseen

Koneen Säätiö jakoi apurahoja vuoden 1905 suuren murroksen ulottuvuuksien tutkimukselle. Osansa saivat myös turkulaiset tieteentekijät.

Turun ja Tampereen yliopistojen yhteinen vuoden 1905 sosiologinen tutkimushanke on saanut Koneen Säätiön 185 000 euron suuruisen apurahan. Vuoden 1905 suurta murrosta ja siihen liittyviä kansanpuheen variaatioita tutkiva hanke työllistää seuraavan kolmen vuoden ajan VTT Anu-Hanna Anttilaa ja FM Olli Löyttyä Turun yliopistosta sekä YTM Pekka Rantasta ja YTT Petri Ruuskaa Tampereen yliopistosta.

Sosiologian laitoksella assistenttina toimiva Anu-Hanna Anttila pitää tutkimusta mielenkiintoisena kokeiluna.
- Tutkimme erilaisia tapoja määrittää kansaa ja kansakuntaa. Vuosisadan vaihteessa vallitsi monenlaisia puheavaruuksia, joiden piirissä käytiin keskusteluja siitä, mitä tarkoittaa "Suomen kansa".

Anttila on aiemmin ollut mm. toimittamassa historiallisen sosiologian artikkeliteosta. Myös nyt alkava tutkimus risteää eri tieteenaloja.
- Meitä kiinnostavat ennen kaikkea historian kadonneet ja tukahdutetut äänet, kuten radikaalit naisjärjestöt ja sosialistisen utopian edustajat, sekä ambivalentit ilmiöt, kuten työväenliikkeen johtajien aatelinen tausta.

Koneen säätiö myönsi tukea myös kahdelle muulle vuoden 1905 tapahtumia luotaavalle hankkeelle. 200 000 euron apurahan saanut professori Lea Rojolan tutkimus tehdään täysin turkulaisin voimin. Se paneutuu "Kuviteltu kansa" –teemalla suomalaisen omakuvan murroksiin. FT Pertti Haapalan ja FT Irma Sulkusen vetämä työryhmä tutkii kuuluisaa suurlakkoa otsikolla "Kun kansa leikki kuningasta...".

Säätiö jakoi 1114 saamansa hakemuksen perusteella apurahoja ja avustuksia yhteensä 2,4 miljoonaa euroa 94 tutkijalle tai työryhmälle. Koneen Säätiö tukee erityisesti humanistista, yhteiskuntatieteellistä ja ympäristöntutkimusta

 

29.12.2005 12:38 Anne Paasi