Anna sen soida
Turun filharmonisen orkesterin musiikki ihastutti yliopiston päärakennuksessa.
Turun yliopiston päärakennuksessa torstaina vierailleet henkilöt saattoivat hieman hämmästyä, sillä tavallisesti hiljaisen rakennuksen oli vallannut orkesterimusiikki. Turun filharmoninen orkesteri oli saapunut viihdyttämään musiikillaan yliopistoväkeä.
Orkesteri esitti kapellimestarinsa Atso Almilan johdolla sovituksia tunnetuista sävelmistä. Tunnin pituisen konsertin aikana kuultiin mm. alun perin The Beatlesin esittämä kappale Yesterday ja sikermä Junnu Vainion tunnetuimmista sävellyksistä.
Tapahtuma keräsi paikalle runsaasti kuulijoita, joille tarjoutui mahdollisuus rentoutua työ- tai opiskelupäivän keskellä.
Tilaisuus järjestettiin osana filharmonisen orkesterin teemaviikkoa "orkesteri katoaa konserttipaikalta ja jammailee pitkin kaupunkia".
Kuvassa kapellimestari Atso Almila orkesterinsa keskellä.
Julkaistu 24.1.2007
Sampo K. Saarinen