Valtioneuvoston 200-vuotisjuhlaistunto pidetään Turussa
Pääministeri Matti Vanhanen tutustui perjantaina 17.8. syksyn 1809 historiallisten tapahtumien paikkoihin Suomen entisessä pääkaupungissa Turussa. Rehtori Keijo Virtanen esitteli pääministerille Turun Akatemiataloa.
Autonomisen Suomen uuden hallituskonsiljin avajaisistunto pidettiin pian kaksisataa vuotta sitten Aurajoen rannalla sijainneessa nahkurimestari Richterin talossa. Hallituskonselji sai vuonna 1816 nimen Keisarillinen Senaatti ja siitä kehittyivät itsenäisen Suomen valtioneuvosto ja korkeimmat oikeudet.
Valtioneuvoston 200-vuotisjuhlaistunto pidetään 2.10.2009 Turussa. Juhlapäivän järjestelyissä otetaan huomioon historiallinen tapahtumien kulku.
Pääministeri Vanhaselle esiteltiin perjantaina vuoden 1809 tapahtumiin liittyvien rakennusten historiaa. Kierroksen edetessä päästiin vaihtamaan ajatuksia myös ajankohtaisista yliopistomaailman asioista.
- Käsittelimme pääministerin kanssa mm. Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun välistä konsortiota ja yliopistolaitoksen osuutta valtion budjetissa, kertoo rehtori Keijo Virtanen.
Virtanen on kutsuttuna jäsenenä merkkivuoden 1809 muistamista varten perustetussa valtuuskunnassa, joka kokoaa yhteen vuoteen liittyviä keskeisiä tahoja. Valtuuskunnan puheenjohtajana toimii pääministeri Vanhanen.