Kordelinin säätiö tuki Turun yliopiston tutkimusta
Alfred Kordelinin säätiö jakoi 6.11. useita apurahoja Turun yliopiston tutkijoille ja opiskelijoille. Rahoitus edistää muun muassa Turun tuomiokirkon pyhäinjäännösten sekä Agricolan kielen tutkimista.
Tänä vuonna säätiö myönsi rahoitusta myös suurille hankkeille, jotka edistävät suomalaista kulttuuria. Esimerkiksi Turun yliopiston suomen kielen professori Kaisa Häkkiselle ja hänen työryhmälleen myönnettiin 37 000 euroa Mikael Agricolan sanakirja -hankkeen toteuttamiseen.
- Agricolan kieli on kirjakielemme perusta, mutta siinä esiintyy kuitenkin sanoja, joita ilman sanakirjaa on hankala ymmärtää. Hankkeessa tullaan hyödyntämäään jo olemassa olevaa Mikael Agricolan teosten tietokantaa, jonne sanoja on kerätty. Rahoituksen saamisella on ratkaiseva merkitys hankkeen aloittamisen kannalta. On hienoa, että Kordelinin säätiö on ymmärtänyt Agricolan merkityksen, hankkeen johtaja Kaisa Häkkinen kiittää.
Merkittävän apurahan saivat muun muassa Turun yliopiston arkeologian professori Jussi-Pekka Taavitsainen sekä filosofian maisteri Jaana Liimatainen. Säätiö myönsi Taavitsaiselle 50 000 euroa Turun tuomiokirkon pyhäinjäännösten tutkimiseen ja Liimataiselle 18 000 euroa rauduskoivun fenolisia yhdisteitä ja niiden mahdollisia terveysvaikutuksia käsittelevään väitöskirjaan. Lisäksi apurahoja saivat useat muut Turun yliopiston tutkijat ja opiskelijat.
Alfred Kordelinin säätiö on toiminut vuodesta 1920. Säätiö myöntää apurahoja vuosittain tieteen, kirjallisuuden, taiteen ja kansanvalistuksen edistämiseen. Kaikkiaan säätiö jakoi 6.11. noin neljä miljoonaa euroa. Apurahojen ja palkintojen 500 saajaa on lueteltu osoitteessa http://www.kordelin.fi/myonnetyt.html.
Julkaistu 7.11.07
Kirsi Kojonkoski