Kohti kontrolloitua ja turvallista ehkäisymenetelmää

Kromatoidikappaleen merkitys siittiön muodostuksessa alkaa selvitä. Professori Martti Parvisen tutkimusryhmä Turun yliopistosta on kansainvälisen yhteistyön myötä löytänyt keskeisen tekijän solujen lähetti-RNA-viestien muokkauksessa.

Siittiöiden synnyssä, spermatogeneesissä, tapahtuu valtava määrä ratkaisevan tärkeitä biologisia tapahtumia. Kantasolut uudistuvat ja kehittyvät soluiksi, joissa perimä uudelleen järjestellään niin, että molempien vanhempien geenit sekoittuvat keskenään ja lopulta syntyy siittiöitä, joissa jokaisessa on erilainen yhdistelmä edeltävien sukupolvien geenejä. Siittiön kehityksessä tarvitaan siten perimän uudelleen järjestelyn lisäksi perimän toiminnan tarkkaa säätelyä.
Viime vuosina on alkanut selvitä, että tässä säätelyssä merkittävää osaa näyttelevät pienet RNA-jaksot, jotka voivat vaientaa geenien luennan tuloksena syntyneitä lähetti-RNA-viestejä joko kokonaan tai määräajaksi.
- Omasta mielestäni keskeinen merkitys tässä säätelyssä on ajoituksella, siis mitä vaihetta spermatogeneesissä säädellään, sanoo Paolo Sassone-Corsi Institut de Génétique et de Biologie Moléculaire et Cellulaire’n tutkimusjohtaja.
Lähetti-RNA-viestien merkitys on siinä, että ne mahdollistavat spermatogeneesissä geenien sisältämän informaation siirtymisen proteiinien rakenteeksi. Jos näitä RNA-viestejä kyetään ohjailemaan, kyetään vaikuttamaan mitä geneettisiä ominaisuuksia siittiömuodostuksessa siittiöön syntyy. Jos lähetti-RNA-viestit vaiennetaan kokonaan, on mahdollista keskeyttää spermatogeneesi, jolloin myös mahdollinen raskaus estyy.
– Kyse ei kuitenkaan tässä tutkimuksessa ole vain miesten ehkäisylääkkeen tekemisestä. Joskus tulevaisuudessa voi olla mahdollista, että lähetti-RNA-jaksoja säätelemällä kyetään jättämään perinnöllisiä sairauksia siittiönmuodostuksen ulkopuolelle, visioi professori Martti Parvinen
– Mutta pitää muistaa, että esimerkiksi tällainen miesten ehkäisylääkkeen toteutuminen tätä kautta tulee vielä viemään paljon aikaa. Esimerkiksi testosteroni löydettiin 1930-luvulla ja ensimmäiset steroidilääkkeet saatiin valmiiksi vasta 1950-luvun lopulla, Parvinen jatkaa.

Kromatoidikappaleen merkitys

Kromatoidikappale on se osa, joka kuljettaa, varastoi ja muokkaa lähetti-RNA-viestejä. Se liikkuu aktiivisesti solussa ja jopa solujen välillä kuljettaen ja muokaten tumasta hakemaansa materiaalia. Geenituotteiden myöhäissäätely spermatogeneesissä on erityisen tärkeää ja sen ymmärtämiseksi kromatoidikappaleesta tehdyt havainnot aukaisevat kokonaan uuden näkymän. Kromatoidikappaleessa lähetti-RNA:n tiedot ovat keskitetysti löydettävissä.
– Tässä tulee esille perustutkimuksen tärkeys. Vuosien ajan olemme kehittäneet tarkkaa metodia spermatogeneesin tutkimiseksi ja nyt sen ansiosta löysimme kromatoidikappaleen merkityksen siittiön kehityksessä. Tämä on suuri harppaus kohti spermatogeneesin säätelyn ymmärtämistä, ja mahdollisuudet soveltaa tätä tietoa ovat suuret, sanoo tutkija Noora Kotaja.
Eettinen kysymys tulee jälleen kerran tutkijoiden eteen, kun puhutaan sukusolujen manipulaatiosta ihmisillä spermatogeneesin säätelyä muokkaamalla.
– Säätely tapahtuu vaiheessa, jossa geneettinen perimä ei ole vielä siirtynyt yksilöön, sanoo tohtori Toshiaki Noce, joka toimii projektijohtajana Mitsubishi Kagaku Institute of Life Sciences -instituutiosta.
Nämä tutkijat itsekin näkevät geenimanipulaation vielä epävakaana ja siten eettisesti epäilyttävänä.
– Joskus tulevaisuudessa, kun geenien säätely tulee vakaaksi ja turvalliseksi, myös yleinen mielipide sitä kohtaan voi muuttua myönteisemmäksi, Parvinen ajattelee.  
Tällä hetkellä kyse on kuitenkin perustutkimuksesta, joka luo edellytyksiä tulevaisuuden konkreettiselle lääkkeiden tuotannolle. Esimerkiksi nämä havainnot tulevat tärkeäksi miesten ei-hormonaalisen ehkäisymenetelmän kehittämisestä, koska ne auttavat ymmärtämään ja tunnistamaan siittiönkehityksen häiriöiden syitä, jolloin on mahdollista että spermatogeneesia voitaisiin säädellä niin, että turvallinen ja sivuvaikutukseton miesten ehkäisymenetelmä tulisi mahdolliseksi.
– Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että hormoneihin perustuva miesten ehkäisymenetelmä on odotettavissa ensin, Kotaja sanoo.

Jani Sipilä

 

11.04.2006 14:55 Anne Paasi