Kesäkoululaiset tutustuvat suomalaiseen yhteiskuntaan

Ensimmäistä kertaa järjestettävä kansainvälinen kesäkoulu Discovering and Exploring Bilingual Finland johdattaa ulkomaiset korkeakouluopiskelijat suomalaiseen elämänmenoon.

Tänä vuonna kesäkoulussa opiskelee yhdeksän opiskelijaa Japanista, Puolasta, Saksasta, Taiwanista ja Yhdysvalloista. Opiskelijat karsittiin yli 150 hakijan joukosta. Koulu on Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteistyötä ja kestää elokuun ajan.

"Koko kaupunki toimii luokkahuoneena"

- Kesäkoulun tavoitteena on johdattaa ulkomaiset opiskelijat suomalaiseen yhteiskuntaan. Osa opiskelijoista jää Suomeen tutkinto-opiskelijaksi tai vaihtoon, koulua koordinoiva Paula Merikko sanoo. Kesäkoululaisten ohjelmaan kuuluu kurssien ohella myös ekskursioita Turun ja lähiympäristön kulttuurikohteisiin.

- Koko kaupunki toimii luokkahuoneena, Merikko kuvaa.

- Kotiin palaaville haluamme jättää mukavan muistikuvan Suomesta. Näin edistämme korkeatasoisten yliopistojemme ja koko maan hyvää mainetta maailmalla.

Perjantaiaamun  luennolla 11. elokuuta uskontotieteilijä Kalle Toivo kävi läpi Suomen uskontokuntia ja kirkkohistoriaa. Hänen vetämänsä kurssi käsittelee kansanperinteitä ja nykytraditioita – uskonnollisia ja arkisia tapoja. Kesäkoululaiset ovat saaneet koota mieleisensä lukujärjestyksen kuudesta tarjolla olevasta kurssista. He saavat johdatuksen Suomen historiaan idän ja lännen välissä, suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin sekä kahteen kieleemme.

Kaksikielisyys ja kirjallisuus vetivät Turkuun

Toivon luennolta tavoitettu Mats Fredrickson Yhdysvalloista on ottanut ohjelmaansa kaikkiaan viisi kurssia.

- Aikaa ei valitettavasti jää niin paljon opiskelun ulkopuoliseen toimintaan, hän sanoo. Mats on kuitenkin päättänyt ahkeroida. Hän halusi lähteä tutustumaan kesällä Skandinaviaan, sillä hänen sukunsa on kotoisin Ruotsista. Kaksikieliseen Suomeen ja Turkuun johdatteleva kesäkoulu tuntui mielenkiintoiselta. Myös historiallinen Turku on osoittautunut todella kiinnostavaksi. Mats aikoo suunnata kesäkoulusta Ruotsiin lomailemaan ja palaa sitten Yhdysvaltoihin opintojaan jatkamaan.

Taiwanista kotoisin oleva kirjallisuustiedettä opiskellut Shuchen Chang kiinnostui Turusta luettuaan erään täkäläisen professorin tutkimuksen. Hän päätti tulla keskustelemaan asioista ja kesäkoulu tarjosi siihen oivat puitteet sekä mielenkiintoisen ohjelman.

- Aion opiskella ahkerasti historiaa ja kaikkea, mitä tarjolla on, Shuchen sanoo. - Lämmin sää ja kaunis luonto ovat ihastuttavia.

Johannes Yrttiaho

Kuvateksti: Mats Fredrickson ja Shuchen Chang ovat olleet erittäin tyytyväisiä kansainvälisen kesäkoulun antiin.

 

In English: http://www.utu.fi/en/studying/kesakoululaiset.html

 

18.08.2006 15:54 Paula Heino