Hae kv-tuutoriksi ja kotikansainvälisty
Vaihto-opiskelijoiden tuutorihaku käynnissä.
Turun yliopisto etsii opiskelijoita Turkuun saapuvien vaihto-opiskelijoiden tuutoreiksi. Tehtävän hoitamisen edellytyksenä on englannin kielen taito ja mahdollisuus osallistua 5.5.2008 järjestettävään koulutukseen.
Vaihto-opiskelijat saapuvat Turkuun elokuun lopulla, jolloin tuutorin apua tarvitaan eniten. Tuutori auttaa esimerkiksi asunnon avaimen hankkimisessa, yliopistoon ilmoittautumisessa ja muissa käytännön asioissa.
Uusia kokemuksia ja kielitaidon kohentamista
Turun yliopistoon saapuu vuosittain noin 300 vaihto-opiskelijaa eri puolilta maailmaa. Kv-tuutorina toimimalla voi saada ulkomaalaisia ystäviä, tutustua uusiin kulttuureihin, kohentaa kielitaitoa ja saada arvokasta kokemusta.
Ulkomaalaisia tuutoroimalla pääsee mukaan kansainväliseen tunnelmaan Turussa. Tehtävä sopiikin esimerkiksi ulkomailla opiskelijavaihdossa olleille tai vaihtoon lähteville. Tuutorointi voi toimia myös opiskelijavaihdon korvikkeena.
Lisätietoja ja hakukaavakkeita saa omasta tiedekunnasta tai kansainvälisten palveluiden verkkosivuilta. Hakemukset tulee palauttaa 31.3. mennessä oman tiedekunnan kv-suunnittelijalle.
Julkaistu 31.1.2008
SS