Turun yliopiston kansainvälinen viikko 24.1.–31.1.2008
Kansainvälinen viikko esittelee vaihtopaikkoja ja työmahdollisuuksia ulkomailla.
Turun yliopiston kansainvälinen viikko järjestetään 24.1.–31.1.2008. Viikon aikana tarjotaan opiskelijoille tietoa kansainvälistymisen eri vaihtoehdoista. Pääpaino on eri tiedekuntien tarjoamien vaihto-ohjelmien esittelyssä.
Infoa myös ulkomaalaisille opiskelijoille ja henkilökunnalle
Ulkomaalaisille opiskelijoille kerrotaan perustutkinto- ja jatko-opiskelusta keskiviikkona 30.1. järjestettävässä tilaisuudessa, jossa annetaan myös vinkkejä Turussa pärjäämiseen. Lisäksi järjestetään ulkomaalaisten opiskelijoiden työllistymistä Suomessa käsittelevä tilaisuus.
Henkilökunnalle suunnattuja tilaisuuksia ovat Nordplus-info ja laitosten uusien kansainvälisten asioiden yhteyshenkilöiden koulutus.
Kansainvälisen viikon ohejlma löytyy kv-viikon verkkosivuilta.
Lisätietoja Turun yliopiston apurahoista opintoihin ulkomailla lukuvuodeksi 2008–2009 saa kansainvälisten palveluiden verkkosivuilta.
Julkaistu 24.1.2008
SS