Maailman pitkäkestoisimman nuorisotutkimuksen seurannat alkavat
Yli 3500 iältään 30-45-vuotiasta suomalaista saa kutsun valtimonkovettumataudin riskejä kartoittavaan tutkimukseen.
Suomalainen Lasten ja Nuorten Aikuisten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät -projekti (LASERI) on maailman suurin ja pitkäkestoisin nuorisotutkimushanke. Siinä tarkastellaan valtimonkovettumataudin riskitekijöiden muovautumista lapsuudesta aikuisuuteen.
Tutkimuksen 27-vuotisseuranta alkaa lokakuun alussa Turussa, Helsingissä, Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa.
Elintapojen vaikutus tarkastelussa
Ateroskleroos eli valtimonkovettumatauti saa alkunsa lapsuudessa. Vuonna 1980 Suomessa aloitettiin tutkimus, jossa mitattiin valtimokovettumataudin riskitekijöitä yli 3500 suomalaisella lapsella. Kaikki tutkimukseen osallistuneet henkilöt saavat syksyllä 2007 kutsun saapua 27-vuotisseurantatutkimukseen.
Tutkimuksessa selvitetään miten altistuminen epäedullisille elintavoille ja riskitekijöille lapsuudessa ja nuoruudessa ovat yhteydessä ateroskleroosin kehittymiseen aikuisiässä. Tutkittavilta mitataan tavanomaiset ateroskleroosin riskitekijät ja tehdään verisuonten ultraäänitutkimus.
Tutkimuksen budjetti on noin puoli miljoonaa euroa. Rahoitukseen osallistuvat Suomen Akatemia, Kansaneläkelaitos, tiedesäätiöt ja sairaanhoitopiirit. LASERI-tutkimuksen koordinaattorina toimii professori Olli Raitakari.
Julkaistu 24.9.2007
TK