Laaja seurantatutkimus selvittää lasten hyvinvointia

Syyskuun alussa käynnistyvässä laajassa tutkimuksessa selvitetään lasten hyvinvoinnin edellytyksiä. Tutkimuksessa seurataan 4500 varsinaissuomalaista  lasta ja heidän perheitään neuvolavaiheesta aikuisuuteen asti.

Hyvän kasvun avaimet –seurantatutkimus käynnistyy varsinaissuomalaisissa äitiysneuvoloissa syyskuun alussa. Tutkimukseen kutsutaan yhden vuoden aikana mukaan kaikki suomen- ja ruotsinkieliset odottavat perheet ensimmäisellä neuvolakäynnillä.

- Tutkimuksen taustalla on huoli lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnista. Tutkimusta, joka ottaisi huomioon terveyteen, toimeentuloon, psyykkiseen hyvinvointiin ja ympäristöön liittyvien tekijöiden yhteisvaikutuksen, on niukasti tarjolla. Hyvän kasvun avaimet vastaa tähän tarpeeseen, kertoo tutkimusjohtaja Hanna Lagström Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksesta.

- Laajapohjainen tutkimusryhmä tekee mahdolliseksi  tieteidenvälisen keskustelun. Tutkimustuloksia voidaan soveltaa ammattilaisten käytössä esimerkiksi neuvoloissa, lastentarhoissa ja kouluissa. Meillä on paljon käytännön tietoa siitä, missä asioissa esimerkiksi neuvoloissa kaivattaisiin apua.

Vuorovaikutuksen tutkiminen alkaa jo raskausaikana

Tutkimuksessa selvitetään omana osanaan perheen toimintakykyä ja vuorovaikutusta.

- Esimerkiksi  raskausaikana tarkastellaan sitä, miten lapsen vanhemmat kommunikoivat keskenään. Tutkimuksen pääpaino on tällöin parisuhteessa. Myös ahdistuneisuus- ja masentuneisuustaipumukset otetaan huomioon jo tarkasteltaessa raskausaikaa, kertoo psykologian professori Hannele Räihä.

- Lapsen syntymän jälkeen olemme kiinnostuneita myös siitä, miten vanhemmat kokevat itsensä ja miten vuorovaikutussuhteet kehittyvät. Useista tutkimuksista poiketen otamme myös isät huomioon tarkastelussa.

Päiväkodin- ja koulun aloitusvaiheessa tutkitaan lasten kokemuksia ja valmiuksia.

Kognitiivinen kehitys kouluiässä on yksi tutkimuksen teemoista.

- Tutkimus ei ole vain riskien kartoittamista, vaan pyrimme kehittämään erilaisia puuttumisen keinoja ja apuvälineitä päiväkoteihin ja kouluihin.

Tietoa infektioiden synnystä

Tutkimuksen avulla  saadaan tietoa erilaisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta lasten terveyteen.

- Selvitämme esimerkiksi, miksi päiväkodeissa osa lapsista sairastuu useammin infektioihin kuin toiset. Jo nyt tiedämme, että myös psykologiset ja sosiaaliset tekijät vaikuttavat infektioiden syntyyn, kertoo lastentautiopin professori Jussi Mertsola.

Tutkimuksen toteuttaa Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus yhteistyössä monitieteisen tutkimusryhmän kanssa. Mukana ovat kaikki Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kunnat.

 

06.09.2007 08:45 Anne Paasi