Leppä kukkii jo
Turun yliopiston Aerobiologian yksikkö antoi vuoden ensimmäisen siitepölytiedotteensa historiallisen aikaisin.
Poikkeuksellisen lämmin alkutalvi on aloittanut ensimmäisten leppien kukinnan Lounais- ja Etelä-Suomessa. Leppien kukintaa on havaittu erittäin lämpimillä paikoilla, kuten jokirannoilla ja aurinkoisilla paikoilla.
– Mikäli sää muuttuu talviseksi, siitepölymäärät voivat vielä vähentyä, kun uusia kukintoja ei synny. Leudon sään jatkuminen tarkoittaisi kuitenkin kevään siitepölykauden alkamista, kertoo Aerobiologian yksikön tutkija Anna-Mari Pessi.
Tavallisesti kukinta alkaa maaliskuussa
Tiedotteen mukaan ilman siitepölymäärät vaihtelevat tällä hetkellä nollatasosta erittäin mataliin, mutta herkimmät leppäallergikot voivat saada oireita kukkivien pensaiden läheisyydessä.
Paikallisesta siitepölystä ei Suomessa ole koskaan aikaisemmin annettu tiedotetta näin varhain. Tavallisesti lepän kukinta alkaa Etelä-Suomessa maaliskuun puolivälin paikkeilla.
Julkaistu 8.2.2008
SS