Senkin iso kieronokka ja keskikurppa!
Professori Kaisa Häkkisen Linnun nimi -kirjassa on kaksi asiaa kohdallaan: suomen kieli ja kuvitus. Laaja etymologia esittelee linnunnimistön kehityksen aina Mikael Agricolan ABCkiriasta nykypäivään. Kauniimpaa kirjaa ei voi kuvitella: Linnun nimi sisältää kaikki Helsingin yliopiston kirjastosta löytyvät von Wrightin veljesten lintumaalaukset.
Linnun nimi on yleisesitys suomenkielisten linnunnimien alkuperästä ja kehityksestä. Lintu on saattanut saada nimensä äänensä perusteella (kehrääjä, taivaanvuohi) tai ulkonäkönsä vuoksi (harjalintu, mustalintu) tai nimi voi perustua vanhaan kansantarinaan, kuten käenpiika, jonka uskottiin kulkevan ennen isäntää, käkeä, ja ilmoittavan tämän tulosta.
Kansa on lintujen avulla ennustanut jopa säätä: "Vares huutaa ehtoolla, hyvä ilma huomiseksi; vares huutaa aamulla, paha ilma päiväksi." Yksi vanhimpia kirjallisista lähteistä löytyviä linnun nimiä on korppi, joka mainitaan Agricolan ABCkiriassa.
Kirjasta löytyy kaksi osaa, joista toinen on kronologiseen järjestykseen rakennettu analyysi linnunnimiä sisältävästä kirjallisuudesta ja nimistön muuttumisesta ja toinen muodostuu historiallisesta sanastosta, jossa Suomessa tavattavat lintulajit ja niiden nimitykset löytyvät systemaattisesta järjestyksestä. Käsittämättömän laaja urakka! Kirjan luettuaan on paitsi oppineempi linnun nimien, ilman muuta myös suomalaisen linnuston suhteen.
Kirjaa lukiessa voi vain hämmästellä suomen kielen rikkautta. Tai miltä kuulostavat hiiripöllön nimitykset tarhapöllö, hyypiä, hyyppiö tai hyytiä? Häkkisen teos on upea lahja paitsi ornitologeille ja suomen kielestä kiinnostuneille, myös kaikille, joita viehättää suomalainen kulttuuri- ja taidehistoria. (Kirjasta voisivat ammentaa myös Aku Ankan kääntäjät: louksunokan ja sulkasatoisen sorsan rinnalle voisi nostaa vaikka kieronokan, jänkkälotkon, särki-kukon ja keskikurpan!)
Kaisa Häkkinen, Linnun nimi, Kustannusosakeyhtiö Teos, ISBN 951-851-013-X, Hämeenlinna 2004.
Paula Heino