Teija Tiilikainen pitää Veikko Litzen -luennon

VTT, dosentti Teija Tiilikainen pitää XIII Veikko Litzen -luennon perjantaina 2.12. aiheesta Eurooppalaisen identiteetin mahdollisuus.

Luennossaan Tiilikainen käsittelee identiteettiä pohdiskellen yleisesti sitä, mitä identiteetillä tarkoitetaan eurooppalaisessa keskustelussa sekä sitä, miten yhteinen identiteetti on EU:n puitteissa mahdollinen tai edes toivottava.

Tilaisuus pidetään perjantaina 2.12.2005 klo 16 alkaen Turun yliopiston päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa.

Teija Tiilikainen on Helsingin yliopistossa toimivan monitieteisen Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja ja tunnettu ja tunnustettu EU-tutkija. Tiilikainen väitteli Åbo Akademin valtio-opin laitoksella vuonna 1997 aiheenaan suomalainen poliittinen perinne osana yhdistyvää Eurooppaa. Hän on työskennellyt tutkijana ja opettajana neljässä suomalaisessa yliopistossa. Akateemisen uran lisäksi Tiilikainen on toiminut monissa asiantuntijatehtävissä sekä luottamustoimissa. Parhaiten hänet tunnetaan toimestaan pääministerin erityisedustajana Euroopan unionin tulevaisuutta ja perustuslakia pohtineessa konventissa. Tiilikainen on julkaissut lukuisia kirjoja ja artikkeleita mm. Euroopan integraatiosta, EU:sta sekä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

Veikko Litzen oli Turun yliopiston ensimmäinen kulttuurihistorian professori vuosina 1978 - 1987. Tuona aikana käynnistyi se kehittämistyö, joka on johtanut nykyiseen, omaleimaiseen kulttuurihistorian oppiaineeseen. Vuonna 1987 hän siirtyi Suomen arkistolaitoksen pääjohtajaksi, josta virasta jäi eläkkeelle toukokuussa 1996. Veikko Litzen täytti 60 vuotta 1.12.1993. Merkkipäivää juhlistaakseen oppiaine päätti käynnistää vuosittain toistuvan Veikko Litzen -luentojen sarjan. Litzen itse piti ensimmäisen luennon aiheesta "Konstantinus Suuri, Leni Riefenstahl ja minä". Veikko Litzen -luento on määritelty kulttuurihistoriaan perustuvaksi kriittiseksi puheenvuoroksi jostain ajankohdan keskeisestä kulttuurisesta ja yhteiskunnallisesta kysymyksestä. Aikaisempia luennon pitäjiä Veikko Litzenin ohella ovat olleet Justin O'Connor, Kaari Utrio, David Kirby, Umayya Abu-Hanna, Bruce Johnson, Vilhelm Helander, Eva Österberg, Pekka Gronow, Peter Clark, Päivi Setälä ja Juhan Maiste.

01.12.2005 18:15 Anne Paasi