Lingvistiikkaa ja matkailututkimusta
Matkailualan verkostoyliopiston järjestämä seminaari ja gradututoriaali käsitteli lingvistisen tutkimuksen mahdollisuuksia matkailun tutkimuksen yhteydessä. Kotimaisten tutkijaprofessoreiden ja tutkielmiaan esittelevien opiskelijoiden lisäksi kaksipäiväisessä tilaisuudessa puhui myös brittiläinen sosiolingvistiikan tutkija, professori Graham Dann.
Savonlinnan yliopistoyksikön assistentti Mervi Hiltunen lausui alkusanat seminaarissa. Hiltusen mukaan kielen ymmärtämisen ja merkityksen tutkiminen on olennaista myös turismin yhteydessä, koska ihmiset tapaavat matkoillaan paitsi muita turisteja eri maista, myös paikallista väestöä ja kommunikoivat heidän kanssaan omista kokemuksistaan.
Hiltusen esittelemä matkailun kohtaamisen matriisi käsittää kaikki matkailun toimijat turisteista kohdeympäristöön, asukkaisiin ja turismiin matkailuelinkeinona. Kommunikatiivisessa yhtälössä turistin valinnat kohtaavat paikallisen kulttuurin tarjonnan sekä markkinointiviestinnän. Massaturismissa ja pakettimatkoilla kaikki lähtee liikkeelle tietenkin alustavasta informaatiosta, jota matkalle lähtijä saa erilaisista matkaoppaista. Kielellinen representaatio on kaikki kaikessa houkuteltaessa turisteja tarjolla oleviin, tuhansiin matkakohteisiin.
Modernissa turismissa tapahtunut merkittävä muutos
Isossa-Britanniassa sijaitsevan, Lutonin yliopiston Kansainvälisen turismin tutkimuskeskuksen professori Graham M. S. Dann saapui Suomeen luennoimaan turismin kielen muutoksesta. Dannin mukaan turismin muutos pelkästä pakettimatkaturismista niin kutsuttuun reppumatkailuun on aikaansaanut muutoksen myös turismin kielessä. Turismiteollisuuden ja matkanjärjestäjien valta-aseman yksisuuntainen monologi on asteittain vaihtunut dialogiksi ja jopa "trialogiksi".
− Kun luet turismiesitettä tai -opasta, sinulle avautuu tietty viesti, joka aiemmin oli lähinnä vain turismiteollisuuden mainostekstiä. Vaikka teksti kertoi tietyistä paikoista ja paikallisesta väestöstä, ei niiden oma ääni päässyt kuuluville, Dann selvittää. Nykyään erityisesti internetin myötä niin turistit kuin myös turismin kohteena olevien paikkojen väestö ovat saaneet oman äänensä kuuluville.
Turismin kielellisillä vaikutuksilla on paikkansa myös tutkimuksen kentässä, ja länsimaisessa kulttuurissa tapahtuneen, laajemman demokratisoitumisen myötä tutkittavia ääniä ja kieliä on enemmän. Dann on tutkimuksissaan yhdistänyt sosiolingvistiikan ja matkailun ja julkistanut sitä käsittelevän kirjan The Language of Tourism: A Sociolinguistic Perspective.
Lisätietoja aiheesta saat matkailualan verkostoyliopiston sivuilta, osoitteesta http://www.tourismuninet.org.
Mari Pöyhtäri