Turun yliopiston professuuri Merikotka-tutkimuskeskukseen
Turun yliopisto ja Kotkan kaupunki ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen professuurin perustamiseksi Meriturvallisuuden ja -liikenteen tutkimuskeskus Merikotkaan. Kotkan kaupunki on tänään 24.5.2005 allekirjoitetulla sopimuksella lahjoittanut rahoituksen viideksi vuodeksi Turun yliopistolle merenkulun logististen järjestelmien professuurin toiminnan tukemiseksi. Professori toimii pääasiallisesti Kotkassa Merikotka-tutkimuskeskuksessa. Tavoitteena on, että professori aloittaa työnsä tammikuussa 2006.
Merikotka-tutkimuskeskus käynnistää professuureja yhteistyöyliopistojen ja korkeakoulujen kanssa ja tukee tutkimustyön liikkeelle lähtöä. Tutkimuskeskuksen tehtävänä on toteuttaa merenkulun toimialaan, merenkulun turvallisuuteen, meriliikenteeseen ja meriympäristöön liittyvää tutkimusta. Hankkeessa tehostetaan merenkulun turvallisuutta, panostetaan perustutkimukseen ja teknologiaan sekä modernisoidaan merenkulkualan koulutusta.
Tutkimuskeskuksen toiminta perustuu yhteistyölle eri yliopistojen, korkeakoulujen ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteena on muodostaa Kotkaan keskeinen merenkulkualan tutkimuskeskus olemassa olevien toimijoiden rinnalle vahvistamaan alan osaamista.
Professori ohjaa niin tutkimusta kuin opetusta
Merenkulun logististen järjestelmien professorin tehtävänä on elinkeinoelämää vahvistavien tutkimusprojektien suunnittelu ja toteuttaminen yhteistyössä alueen yritysten kanssa. Tutkimusprojektit koskevat lähinnä kansainvälistä kauppamerenkulkua ja sen tarvitsemaan satamakapasiteettia. Projektien suunnittelussa otetaan huomioon Kymenlaakson maakunnan kehitystarpeet.
Professori ohjaa tutkimustyötä ja osallistuu perusopetukseen ja täydennyskoulutukseen. Omalta osaltaan hän edistää koko Merikotka-hankkeeseen liittyvän korkeakouluverkoston toimintaa ja markkinointia sekä vahvistaa verkoston yhteyksiä kansainvälisiin ja kansallisiin yhteistyökumppaneihin. Lisäksi hän edistää oman alueensa tutkimustiedon käyttöä elinkeinoelämässä. Tavoitteena on, että tutkimusalueelle muodostuu professorin lisäksi 3−5 hengen tutkimusryhmä.
Virka perustetaan Turun yliopistoon ja sijoitetaan maantieteen laitokseen. Viran haltijan fyysisenä toimipaikkana on pääasiallisesti yliopiston merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus Kotkassa. Professuurin tavoiteajanjakso on 1.1.2006–31.12.2010.
Lisätietoja tutkimuskeskuksesta löytää verkosta osoitteesta: www.merikotka.fi.
MP