Rehtori Virtanen mukaan merkkivuoden 1809 valtuuskuntaan
Valtioneuvoston kanslia on asettanut valtuuskunnan ja toimikunnan valmistelemaan ja toteuttamaan merkkivuoden 1809 muistamista.
Valtuuskunnan ja toimikunnan tehtävänä on valmistella merkkivuoteen liittyvät yleiset valtiolliset tapahtumat sekä edistää merkkivuoden huomioon ottamista valtion virastojen ja laitosten, kuntien, muiden yhteisöjen sekä tiedotusvälineiden toiminnassa erityisesti vuonna 2009.
Valtuuskunta päättää merkkivuoteen liittyvän toiminnan periaatteista ja kokoaa yhteistoimintaan merkittävät tahot. Valtuuskunnan puheenjohtajana toimii pääministeri Matti Vanhanen ja varapuheenjohtaja on valtiovarainministeri Eero Heinäluoma. Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen on kutsuttu valtuuskunnan jäseneksi. Valtuuskuntaan kuuluu useiden eri tahojen edustajia mm. ministeriöistä, eduskunnasta ja puolueista.
Autonomisen Suomen alku
Vuosi 1809 kuuluu Suomen valtiollisiin merkkivuosiin. Silloin pidettiin Porvoon valtiopäivät sekä asetettiin hallituskonselji, jonka nimi oli vuosina 1816–1917 Keisarillisen Suomen Senaatti, sekä tehtiin Haminan rauha. Porvoon valtiopäivillä oli Suomen autonomian synnyssä keskeinen asema. Senaatista, sen talous- ja oikeusosastoista sekä muista autonomian alkuvuosina perustetuista virastoista kehittyivät autonomisen ja myöhemmin itsenäisen Suomen keskeiset valtiolliset organisaatiot. Autonomisen Suomen alkuvaiheiden keskeisiä kaupunkeja olivat Porvoo, Turku ja Helsinki.