Molekyylilääketieteen tutkimuskeskus Helsinkiin

Molekyylilääketieteen tutkimuskeskus sijoitetaan opetusministeriön päätöksellä Helsinkiin. Opetusministeriö antaa Helsingin yliopistolle tehtäväksi ryhtyä valmistelemaan molekyylilääketieteen, -genetiikan ja -epidemiologian tutkimuskeskuksen hallinnollista ratkaisua ja keskuksen toiminnan organisointia.

- Tehtyjen selvitysten perusteella Turku ja Helsinki olivat kisassa loppusuoralla. Hankkeen hyväksi tehtiin Turussa paljon töitä. Turussa on vahvaa osaamista, hankkeessa olivat Turun yliopiston lisäksi mukana Åbo Akademi ja Turku Science Park. Turun kaupunki oli valmis merkittävästi sitoutumaan tutkimuskeskuksen tukemiseen. Jopa tilat olivat keskusta varten valmiina. Ilmeisesti yliopiston koko ja pääkaupunkiasema painoivat päätöksessä. Suomen muut biokeskukset tuntuivat myös asettuvan Helsingin kannalle,  kommentoi päätöstä Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen

Keskuksen valmistelussa ja toiminnassa tulee opetusministeriön päätöksen mukaan hyödyntää Turun biokeskuksen osaamista ja tehdä yhteistyötä kaikkien biokeskusten (Biocentrum Helsinki ja Biotekniikan instituutti, Biocity Turku, Biocenter Oulu, Lääketieteellisen teknologian instituutti IMT sekä A. I. Virtanen -instituutti) sekä muiden alan toimijoiden kanssa.

Opetusministeriön päätöksen mukaan Helsingin yliopiston valintaa molekyylilääketieteen tutkimuskeskuksen sijoituspaikaksi puoltaa sen laaja-alainen ja kansainväliseen huipputasoon yltävä tutkimus, joka kattaa kaikki perustettavan keskuksen osa-alueet. Lisäksi yliopiston yhteydessä toimiva Suomen Genomikeskus vahvistaa keskuksen toimintaa ja profiilia. Helsingin yliopistolla on opetusministeriön mielestä edellytykset luoda kansainvälisesti houkutteleva tutkimusmiljöö, jonka takana on riittävä kriittinen massa.

Molekyylilääketieteen tutkimusyksikön tulee kehittyä kansainväliseksi ja verkottua Euroopan molekyylibiologian laboratorion (EMBL) ja muissa Pohjoismaissa toimivien alan tutkimuslaitosten ja -ryhmien kanssa. Perustamisen tulee olla selkeä biokeskusten yhteishanke ja tärkeä osa koko biokeskusverkoston kehittämistä.

Opetusministeriön Biotekniikka 2005 -työryhmä ehdotti syksyllä 2005, että Suomeen perustetaan kansainvälinen molekyylilääketieteen, -genetiikan ja -epidemiologian tutkimuskeskus sijaintipaikkanaan joko Helsinki tai Turku. Opetusministeriö teki päätöksensä Helsingin ja Turun yliopistojen alustavien tutkimuskeskussuunnitelmien sekä alan keskeisten tahojen kuulemisen perusteella.

 

16.03.2006 16:04 Anne Paasi