Luonnontieteilijät juhlivat publiikissa
Vastavalmistuneille maistereille ja diplomi-insinööreille toivotettiin menestystä tulevilla aloilla ja onnea matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan publiikissa torstaina 18.5.
Publiikissa Turun Yliopiston vararehtori Harri Andersson kiitti vastavalmistuneita maistereita ja diplomi-insinöörejä tekemästään työstään ja muistutti kuinka tärkeä osa opiskelijoilla on Turun kaupungille.
– Turun yliopiston 20.000 opiskelijaa tekevät tästä kaupungista nuorekkaan, Andersson sanoi puheessaan.
Tiedekunnan dekaani Jarmo Hietaranta valmisti valmistuneita tulevaan elämään korostamalla valinnan tärkeyttä ja vaikeuttakin. Hän toivoi, että nyt maailmalle lähtevät maisterit tulevat tekemään elämässään viisaita valintoja. Hän tarttui puheessaan myös publiikkien historiaan, joka on alkanut jo Turun Akatemian perustamisen aikoihin 1600-luvulla.
– Publiikin perinne on pitkä, mutta se on myös välillä katkennut. Vuoden 1972 jälkeen ensimmäinen matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan publiikki järjestettiin vasta viime keväänä, Hietaranta sanoi.
Publiikkiin kuuluvan valmistuneen puheen piti Esko Gardner, joka kiitti valmistumiseen auttaneita taustajoukkoja, johon kuuluivat niin omaiset, ystävät kuin yliopistokin.
JS