Naisprofessorit pohtivat vaikuttamisen mahdollisuuksia

Turun yliopiston, Åbo Akademin ja Turun kauppakorkeakoulun naisprofessorit ovat verkostoituneet ja kokoontuvat muutaman kerran lukukaudessa. Maanantaina 24.4. professoreiden vieraana oli kansanedustaja Maija Perho.

Naisprofessoriverkoston kokoukseen oli saapunut professoreiden lisäksi kaikkien kolmen yliopiston hallintohenkilökuntaa. Kokoomuksen kansanedustaja Maija Perho käsitteli alustuksessaan teemaa naiseudesta ja johtamisesta. Hän käytti esimerkkinä omaa uraansa, joka on vienyt häntä erilaisilta johtopaikoilta toisille.

Naisen roolin vaikuttajana tai johtajana Perho näki siinä missä miehenkin. Selkeä sanoma oli, että johtajuus tulee kokemuksen myötä, ei sukupuolen. Oman lähtölaukauksen johtajuuteen Perho sanoi saaneensa nuorena tyttönä ollessaan partiolaisena. Sen jälkeen kansaedustaja onkin kulkenut pitkän matkan aina Turun kaupungin ensimmäisestä naispuolisesta virastopäälliköstä Suomen hallitukseen sosiaali- ja terveysministeriksi.

Perho korosti uteliaisuutta, velvollisuudentuntua ja vaikuttamisentahtoa tekemissään valinnoissa. Erittäin tärkeänä hän näki myös kokonaisen elämän, joka ei saa jäädä työn varjoon. Perhon mukaan erityisesti naiset haluavat säilyttää oman elämänsä työn ohella, mutta myös miesten kiinnostus työn ulkopuoliseen elämään, perheeseen ja vapaa-aikaan on viime aikoina kasvanut.

Ohjeistukseksi naisille hän sanoi, että pitää olla rohkeutta sanoa kyllä, mutta pitää myös osata myöntää tietämättömyytensä, jos sellainen asia tulee vastaan, sillä vain sitä kautta asian voi todella oppia.

 

Turun naisprofessoriverkoston 60 jäsenestä paikalla oli kirjavasti erialojen edustajia.

 

 

 

 

 

JS   

 

 

 

 

02.05.2006 09:01 Anne Paasi