Turun yliopiston NORDPLUS-määrärahat kasvoivat huomattavasti
Turun yliopiston koordinoimalle 13:lle NORDPLUS-verkostolle myönnettiin tänä vuonna yhteensä 414 500 euron määräraha. Määrärahan määrä lähes kaksinkertaistui viime vuoteen verrattuna, jolloin yliopiston hallinnoimille verkostoille myönnettiin 235 556 euroa pääasiassa opiskelijaliikkuvuuden tukemiseen.
Verkostoista isoimman potin keräsivät viime vuonna Turun yliopiston koordinoitavaksi tullut pohjoismaisen kirjallisuuden, kulttuurin ja kielten verkosto Nordliks, joka sai 189 500 euroa ja tänä vuonna yliopiston hallinnoimaksi siirtynyt oikeustieteen verkosto, jolle myönnettiin
142 000 euroa. Uusista verkostoista historian virtuaaliopetukselle myönnettiin 30 000 euron määräraha.
Kilpailu NORDPLUS-määrärahoista oli aiempaa tiukempi. Tänä vuonna vain 26% hakemuksista hyväksyttiin, kun viime vuonna hyväksyttyjen hakemusten määrä oli 36%. Valinnat perustuivat muun muassa hakemusten innovatiivisuuteen, työnjakoon ja sisäiseen laatuun sekä verkostojen historiaan ja korkeakoulutuksen priorisointiin.
NORDPLUS (Nordiskt Programm för Lärare, Utbildningssökande och Studerande) on Pohjoismaiden ministerineuvoston stipendijärjestelmä opetusalan pohjoismaisen yhteistyön sekä korkeakouluopiskelijoiden ja -opettajien liikkuvuuden lisäämiseksi. Ohjelman tarkoituksena on kytkeä pohjoismaiset korkeakoulutuksen oppilaitokset tiiviimmin toisiinsa ja luoda pohjaa pohjoismaiselle koulutusyhteisölle, jossa oppilaitokset, opiskelijat ja opettajat voivat hyödyntää toistensa erityisosaamista. Turun yliopisto on osallistunut NORDPLUS-toimintaan sen alkuajoista lähtien ja on tällä hetkellä mukana lähes 30 verkostossa.
Tero Karppi