Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus kokoaa tieteenalat yhteen
Turkulainen lapsi- ja nuorisotutkimus vahvistaa otettaan vuoden vaihteessa, kun korkeakoulujen yhteinen tutkimuskeskus aloittaa toimintansa. Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen koordinaattori Kaisa Vehkalahti toivoo keskuksen luovan aitoa monitieteellisyyttä. Vehkalahti puhui perjantaina Etnologinen katse nuorisokulttuuriin –seminaarissa.
– Eri tieteenaloilla puhutaan usein aivan eri kieltä. Ongelmana on tällöin, että tutkimustieto ei kumuloidu, vaan eri tieteenalojen tutkimustulokset tahtovat jäädä oman tieteenalan tai korkeintaan lähitieteiden muodostaman piirin sisäpuolelle. Tutkijat puhuvat toistensa ohi.
Keskuksen keskeisenä tavoitteena on vahvistaa eri tieteenalojen lapsi- ja nuorisotutkijoiden yhteistyötä sekä tukea tutkimusta sekä tutkijakoulutusta. Keskus toimii tietopankkina ja kohtauspaikkana, johon kerätään keskitetysti tietoa ajankohtaisista tapahtumista. Toiminnalla pyritään myös tiivistämään alueellista yhteistyötä ja välittämään tieteellistä tietoa käytännön vahvuudeksi.
Turun yliopiston koordinoimassa tutkimuskeskuksessa ovat mukana Turun kauppakorkeakoulu, Åbo Akademi, Turun ammattikorkeakoulu, Diakonia-ammattikorkeakoulu, Humanistinen ammattikorkeakoulu ja Yrkeshögskolan Sydvästin Turun yksiköt.
Keinut, filmit, kerhot ja tatsat
Etnologinen katse nuorisokulttuuriin –seminaarissa paneuduttiin vastajulkaistun artikkelikirjan Keinut, filmit, kerhot ja tatsat teemoihin. Seminaarin sekä painotuoreen kirjan tarkoitus on tehdä Nuoperin saamia lahjoituksia tutuksi suuremmalle yleisölle. Vuonna 2002 alkaneessa Nuoperissa eli Nuorisotyön perinteen tallentaminen -hankkeessa kerätään talteen nuorisotyöhön liittyvää aineellista perinnettä, muistitietoaineistoa sekä arkistoaineistoa.
Viidestä teoksen kirjoittajasta seminaarissa puhuivat kansatieteen lehtori T.J. Virtanen aiheesta Kansa, nuoriso ja etnologia, tutkija Minna Heikkinen aiheesta Nuoperi-projekti ja sen lahjoitukset tutkimuskohteena, Fil. yo Katri Kivelä artikkelistaan Päiväkirjat ikkunana nuorten ajatuksiin ja FM Salla Tenkanen Nuorisotyön av-aineistoista.
Virtasen mukaan etnologinen tutkimus voidaan päivittää nykyhetkeen. "Hesestä" ja "Mäkkäristä" voidaan puhua samaan tapaan kuin muistakin tutkimusaiheista.
– Tämän päivän nuorisokulttuurin tutkiminen on etnologian vahvuus, jota ei ole mielestäni tarpeeksi käytetty, Virtanen pohtii.
Koordinaattori Kaisa Vehkalahden mukaan vuodenvaihteessa aloittava tutkimuskeskus vahvistaa Turun asemaa lapsi- ja nuorisotutkimuksen keskittymänä.
Katja Hynninen