Turun yliopisto kartoittamaan ohjelmistoyrityksiä
Turun yliopiston ohjelmistojen tuotteistamisen tutkimusryhmä toimii vuonna 2007 Teknillisen korkeakoulun tutkimuskumppanina kansallisessa ohjelmistoyrityskartoituksessa (OSKARI).
Vuosittain järjestettävä ohjelmistoyrityskartoitus tuottaa tietoa Suomen ohjelmistoalan yritysten tilasta ja pyrkii kartoittamaan merkittävät kehittämishaasteet.
- Ohjelmistoyrityskartoitus on muodostunut Suomessa tärkeäksi tavaksi saada kattava kuva ohjelmistojen markkinoiden ja niillä toimivien suomalaisyritysten tilasta ja kehitystarpeista, Turun yliopiston ja Teknillisen korkeakoulun tutkija Mikko Rönkkö sanoo.
Työkaluja yrityksille ja päättäjille
Vuosittain tulosten ilmestyessä yritykset voivat peilata omaa tilannettaan koko alan trendeihin. Liiketoiminnan perustietojen lisäksi kartoituksessa tarkastellaan esimerkiksi tuotekehitystoimintaa, kansainvälisyyttä, rahoitusta ja suomalaisten yritysten sijoittumista klustereihin maantieteellisesti ja toimialasegmenttien suhteen.
Kartoitus antaa julkisen sektorin päättäjille työkaluja ohjelmistotoimialan ymmärtämiseen ja alaa kehittävien toimenpiteiden tarkempaan kohdistamiseen.
Vuoden 2006 kartoituksen mukaan:
- ohjelmistotuoteliiketoiminnan liikevaihto oli 1,3 miljardia euroa
- kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 39 prosenttia liikevaihdosta
- yritysten kannattavuus parani vuodesta 2004
- ala työllisti 12400 henkeä
- yli puolella yrityksistä oli kansainvälistä liiketoimintaa
- pääosa omistuksesta oli perustajilla
- liikevaihto per henkilö oli edelleen melko alhainen (109.000 euroa)