Kenellä on oikeus puhua?
Diasporic Narrative and the Ethics of Representation -konferenssiin kokoontui viikonloppuna joukko kansainvälisiä kirjallisuuden- ja kulttuurintutkijoita. Lauantain toinen pääpuhuja, turkulaislähtöinen dosentti Maria Olaussen pohti, miten Euroopan ideaa ja etenkin käsitystä maskuliinisuudesta on tuotettu afrikkalaisessa kirjallisuudessa.
Växjön yliopistossa työskentevä Olaussen keskittyi luennossaan Writing Europe: Gender in the Narratives of Rescue kertomuksiin, joissa eurooppalaiset esiintyvät auttajina. Abdulrazak Gurnahin teoksessa By the Sea kertojana toimii Britanniaan pakolaisena tullut mies, jonka naispuoliset henkilöhahmot ottavat siipiensä suojaan. Mies ei suostu puhumaan englantia, vaikka osaakin kieltä. Teoksen keskeisiä teemoja ovat näin ollen kysymykset puhuvasta subjektista ja toimijuudesta.
Teoksessa asetetaan vastakkain hyvä uhri, jota määrittelee puhe ja toimijuus, ja huono uhri, joka torjuu toimijuuden. Kun teoksen kertojalta tiedustellaan, miksei hän puhu, hän vastaa vain: "I prefer not to".
Kysymys ei siis ole aktiivisesta vastarinnasta, vaan passiivisuudesta, joka usein kytketään feminiinisyyteen. Perhe ja rajattu yksityinen tila toimivat teoksessa keskeisinä metaforina, mikä Olaussenin tulkinnan mukaan viittaa siihen, ettei maahanmuuttajilla ei ole pääsyä julkisen alueelle, todellisen poliittisen vallan piiriin. – Jos pyydämmekin heitä puhumaan, emme pyydä heitä puhumaan meille, meidän ongelmistamme. He kelpaavat asiantuntijoiksi vain itseään koskevissa asioissa.
Puhuminen ja asioihin puuttuminen tuntuvat olevan eurooppalaisten etuoikeuksia. – On tärkeää tunnistaa feminismin yhteys vanhaan sivistykselliseen missioon. Eurooppalaiset näkevät itsensä auttajina. Naisten tilannetta käytetään edelleen perusteena esimerkiksi poliittisille ja sotilaallisille väliintuloille, Olaussen painotti.