Tiede siirtyy verkkoon
Open Access -seminaarissa kartoitettiin tieteellisen verkkojulkaisemisen toteutusmahdollisuuksia ja nykytilannetta Turun yliopistossa.
Perjantaina 15.9. Turun yliopistossa järjestetty avointa verkkojulkaisemista käsitellyt seminaari keräsi Tauno Nurmela -salin lähes täyteen kuulijoita. Yleisesitelmät aiheesta pitivät FT Kalle Korhonen (kuvassa) ja dosentti Claus Montonen Helsingin yliopistosta, jotka osallistuvat opetusministeriön keväällä 2006 aloittamaan OA-JES-projektiin (Open Access -julkaisemisen edistäminen Suomessa). Korhonen esitteli avoimen verkkojulkaisemisen mahdollisuuksia ja nykysovelluksia maailmalla. Korhosen mukaan verkkojulkaisemisen etuja painettuun materiaaliin nähden ovat esimerkiksi nopeus, edullisuus ja tasapuolisuus. Verkkojulkaiseminen myös edistää yliopistoille asetettuja tiedon levittämisen tavoitteita.
- Lisäksi verkko antaa mahdollisuuksia paitsi artikkelien ja teosten julkaisemiseen myös niiden tehokkaaseen arkistointiin, Korhonen painotti.
Turun yliopiston näkökulmaa keskusteluun toivat ylikirjastonhoitaja Tuulikki Nurminen ja tiedekuntien edustajat. Nurminen harmitteli, ettei yliopistolla ole vielä yhteistä verkkojulkaisuohjelmaa, vaan nykyään verkkojulkaisu on laitosten ja yksittäisten tutkijoiden varassa. Näin tallennettu tieto on hajanaista ja vaikeasti löydettävää. Tilanteeseen on kuitenkin tulossa muutos, kun vastikään perustettu työryhmä selvittää verkkojulkaisemisen nykytilanteen ja tekee esityksen jatkotoimenpiteistä rehtorille.
Myös tiedekuntien viesti asiaan oli selvä: verkkojulkaisemista halutaan kehittää, mutta tietoa ja resursseja tarvitaan lisää. Pisimmälle on ehtinyt humanistinen tiedekunta, jonka Humaniora-tietokantaan opiskelijat ja tutkijat voivat tallentaa laitosten ja oppiaineiden hyväksymiä tieteellisiä tekstejään.
Lisätietoa OA-JES-projektista: www.openaccess.fi/info/oa-jes
MK