Painleven jalanjäljissä
Matemaatikko Paul Painleve on hedelmällinen lähtökohta symposiumille, sanoo dekaani Jarmo Hietarinta.
- Matematiikka on siitä mielenkiintoinen tiede, että vielä tänäkin päivänä voidaan käyttää esimerkiksi 1800-luvulla tehtyjä tutkimuksia, Hietarintaa kertoo. Tämän todensi myös Turussa 25.-28.3 järjestetty konferenssi "Continuous and Discrete Painleve Equations". Se kokosi yhteen tutkijoita Euroopasta, Australiasta, Japanista ja Yhdysvalloista. Osallistujia oli yhteensä kolmisenkymmentä. Konferenssi on osa useiden suomalaisten yliopistojen matematiikan laitosten ohjelmaa "Special Year on Function Spaces and Differential Equations". Paineleve -konferenssin organisoivat yhdessä Joensuun yliopiston matematiikan laitos ja Turun yliopiston fysiikan laitos.
Kolmipäiväisen konferenssin aikana kuultiin yhteensä 19 esitystä. Hietarinta kertoo mukaan mahtuneen paljon onnistuneita ja mielenkiintoisia töitä.
- Monessa ryhmässä tutkitaan samoja asioita, joten yksi asia tulee valaistua useammalta eri puolelta.
Paul Painleve (1863-1933) oli ranskalainen matemaatikko, jonka keksimiä yhtälöitä konferenssissa tutkittiin ja kehiteltiin edelleen. Hänen yhtälöillään on monia sovellutuksia muilla matematiikan ja fysiikan aloilla ja niillä on mielenkiintoisia matemaattisia ominaisuuksia. Myöhemmällä iällään Painleve oli aktiivinen poliitikko. Hän toimi mm. opetusministerinä ja Ranskan pääministerinä 1917 ja 1925.
Jarmo Hietarinnan mukaan Painleven työ matemaatikkona on toimiva aihe konferenssille. Se on riittävän monimutkaista antoisaa tutkimusta varten, mutta ei kuitenkaan pelkkää kaaosta. Hänen tutkimuksiaan käytettiin konferenssissa enemmänkin pohjana kuin käsiteltiin suoraan.
Kuva: Esitelmöimässä Rod Halburd Loughborough Universitystä Iso-Britanniasta.
Laura Helle