Sivistysyliopistoa tarvitaan
- Tieto ei ole enää valtaa vaan raha, totesi peruspalveluministeri Liisa Hyssälä vastaanottaessaan Turun yliopiston rehtori Keijo Virtaselta ja kansleri Eero Vuoriolta nimityksen Turun yliopiston vuoden 2005 alumniksi lauantaina 12. helmikuuta pidetyssä Turun yliopistopäivän juhlassa.
Kun Liisa Hyssälä aloitti opiskelunsa Turun yliopistossa 1960 – 70 lukujen vaihteessa yliopiston haluttiin olevan sivistysyliopisto. - Nyt sen halutaan olevan osa "kansallista innovaatiojärjestelmää", joka tuottaa lyhytnäköistä taloudellista tulosta, alueellista vaikuttavuutta ja tuotteistusta. Tämäkin on ihan hyvä, mutta haluaisin, että edes osaksi palattaisiin vanhaan sivistysyliopistoon, Hyssälä sanoi.
Liisa Hyssälä valmistui Turun yliopistosta valtiotieteen maisteriksi vuonna 1974, hammaslääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1987 ja tohtoriksi vuonna 1992. Hän on toiminut sekä hammaslääkärinä että kansanterveystieteen tutkijana ja opettajana TYKS:ssä ja Turun yliopistossa.
Yliopistopäivä alumnijuhlineen järjestettiin toisen kerran. Vuosi sitten valittiin Turun yliopiston ensimmäiseksi Vuoden Alumniksi presidentti Mauno Koivisto.
Teemana lapset ja nuoret
Tänä vuonna yliopistopäivän teemana olivat lapset ja nuoret. Päivän aikana järjestettiin aiheeseen liittyviä luentoja, keskustelutilaisuuksia ja näyttelyitä. Yleisen ohjelman päätti lastentautiopin professori Olli Simellin puheenjohtama paneeli, jossa keskusteltiin lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja niihin liittyvästä tutkimuksesta. Paneelin osallistuivat mm. kansanedustaja Maija Perho ja Mannerheimin lastensuojeluliiton pääsihteeri Eeva Kuuskoski.
Illan ohjelmassa nähtiin myös mm. Tanssiteatteri Erin tanssiesityksiä. Väittelykisassa olivat vastakkain yliopiston johdon joukkue sekä jo aiemmin järjestetyn opiskelijoiden väittelykisan voittanut Lanaajat.
TN