Miehiä etsitään rokotetutkimukseen

Tutkimuksen kohteena on rokote neljää yleisintä papilloomavirustyyppiä vastaan.

Etsin rokotetutkimukseen 16-23 vuotiaita miehiä. Kyseessä on rokote neljää yleisintä papilloomavirustyyppiä vastaan. Papilloomavirus aiheuttaa kondylooman, joka on yleisin sukupuolitauti Suomessa. Arviolta noin puolet ihmisistä saa papilloomavirustartunnan elämänsä aikana. Naisille papilloomavirus aiheuttaa kohdunkaulansyöpää ja miehille penis- sekä peräaukonsyöpiä.

Tällä rokotteella on rokotettu jo 16 000 ihmistä ja tässä tutkimuksen vaiheessa tutkitaan rokotteen tehoa eli suojaako rokote kondyloomilta ja osalta syöpiä. Aikaisemmissa tutkimusvaiheissa rokote on todettu turvalliseksi. Tutkimus on kansainvälinen ja Suomessa on pari- kolme vuotta sitten rokotettu vajaa 2000 nuorta naista, joita edelleen seurataan. Nyt tutkimus on aloitettu miehille täällä Turussa, Oulussa ja Helsingissä.

Tutkimus kestää kolme vuotta ja pitää sisällään yhdeksän tutkimuskäyntiä.Käynneillä otetaan verinäytteitä (kolmen vuoden aikana yhteensä neljä kertaa) sekä papilloomavirusnäytteitä pumpulipuikoilla. Tutkimus on täysin kivuton. Lisäksi yleistä terveyttä seurataan normaaleilla lääkärintarkastuksilla. 

Mitä hyötyä tutkimuksesta on Sinulle itsellesi?

Pääset kolmeksi vuodeksi erikoislääkärin (urologi Timo Hakala) palvelujen piiriin, saat käydä myös ylimääräisillä käynneillä mm. testauttamassa mahdolliset sukupuolitaudit, saat hyvän rokotteen, saat kondomeja, saat rahallisen korvauksen käynneistä (päiväraha 23 euroa/käynti ja lisäksi 50 euron palkkio neljännellä käynnillä), totut käymään säännöllisesti urologilla ja siten huolehdit omasta terveydestäsi toivottavasti myös jatkossa. Ainut vaiva on käydä tutkimuskäynneillä. Ensimmäinen käynti kestää noin 1.5 tuntia, mutta jatkokäynnit vievät puolisen tuntia. Klinikkamme sijaitsee aivan Turun keskustassa.

Tutkimushenkilöksi sopii terve, 16-23 vuotias mies, jolla on ollut 1-5  naisyhdyntäkumppania elämänsä aikana, ei siis yhdyntöjä miehen kanssa. Lisäksi ei ole saanut olla kondyloomaa.

Jos heräsi kysymyksiä, minulle voi soittaa tai lähettää sähköpostia. Minulle voi myös ilmoittautua tutkimushenkilöksi.

Yst. terv. tutkimushoitaja Elina Puumalainen, HPV-tutkimus
hoitaja.turku@hpv.inet.fi
puh. 040-7736876

 

24.10.2005 16:08 Anne Paasi