Teorian ja aktivismin risteyksiä Pervot puheet -seminaarissa
Kuka ymmärtäisi tyttömäistä poikaa ja muita kysymyksiä ei-normatiivisesta seksuaalisuudesta.
Åbo Akademissa järjestetään viikonloppuna 21.-23. lokakuuta valtakunnallinen homo-, lesbo ja queer-tutkimuksen seminaari. Queer-teoria tarkoittaa yleensä tutkimusta, jossa haastetaan normatiivinen käsitys seksuaalisuudesta. Viikonlopun teemana on Teorian ja aktivismin risteyksiä. Seminaarissa pohditaan queer-tutkimuksen poliittisia vaikutuksia.
Akatemian tutkijatohtori Lasse Kekki Turun yliopistosta puhui luennossaan perjantaina queer-lapsesta, siitä henkilöstä joka esimerkiksi aikuinen homomies huomaa joskus olleensa. Hän väittää, että tuodessaan voimakkaasti esille myös miehiä rakastavan miehen maskuliinisuutta homomiehet ovat kollektiivisesti unohtaneet oman lapsuutensa, jolloin he ovat olleet "erilaisia" poikia. Kekin mukaan myös queer-teoria on suureksi osaksi unohtanut teoretisoida tällaista lapsuutta.
"Erilainen" poika tai tyttö etsii Lasse Kekin mukaan tiedonmurusia toisenlaisesta seksuaalisuudesta, ja pohtii miten ne voisivat koskea häntä. Kekin mukaan queer-lapsen tuntema häpeä voi myöhemmin kääntyä myös itseluottamukseksi ja yhteiskunnalliseksi muutosvoimaksi. Luennon lopuksi Lasse Kekki luki myös erään queer-lapsen kouluaineen, jossa kolme pientä possua ajaa sutta takaa.
Joanna Mizielinska Varsovan yliopistosta on tutkinut homo- ja lesboliikkeen rakentumista ympäri maailman ja haastatellut myös suomalaisia queer-tutkijoita. Hänen mukaansa suomalaiset homo-, lesbo- ja queer-tutkijat kokivat yhteisönsä hyvin avoimeksi: jos joku sanoo tekevänsä queer-tutkimusta, sitä ei kyseenalaisteta ainakaan tämän henkilön omaan positioon liittyvien asioiden kautta.
Mizielinska nosti esiin sen, että maailmalla vaikuttava queer-teoria on suurimmaksi osaksi yhdysvaltalaista, ja kyseenalaisti sen, että homo- tai lesboliikkeen sekä -tutkimuksen kehitys noudattaisi joka puolella maailmaa samaa, yhdysvaltalaista kaavaa.
- Suomessa on edistyksellisempi lainsäädäntö näissä asioissa kuin Yhdysvalloissa. Miksi siinä tapauksessa seurata yhdysvaltalaista teoriaa? Tarvitsemme teoriaa, joka paremmin sopii meidän käytäntöömme, hän sanoo.
Pervot puheet -seminaari jatkuu lauantaina työryhmillä ja luennoilla sekä sunnuntaina museovierailulla Nautelankoskelle.
Seminaarin ohjelma löytyy osoitteesta www.abo.fi/fak/esf/sociologi/pervotpuheet/ohjelma.htm