Pioneerikurssi juhli
Tasan viisi vuosikymmentä sitten aloitti 54 karsintakurssit läpäissyttä ylioppilasta lääketieteen opiskelun Turun Yliopistossa.
Kuuden vuoden tiiviin opiskelun jälkeen heistä 52 valmistui lääkäriksi. He olivat ensimmäiset kokonaan Turussa opiskelleet lääketieteen lisensiaatit. Sitä ennen alkuopinnot jouduttiin suorittaman Helsingissä.
Valtaosa kurssilaisista suoritti myös erikoislääkärin tutkinnon. Valmistuttuaan kurssilaiset hajaantuivat ympäri maan. Neljäsosa väitteli ja puoli tusinaa eteni akateemisella urallaan professoreiksi kaksi aina oman yliopistonsa rehtoreiksi.
Elokuun 20. päivänä 2004 kolmisenkymmentä pioneerikurssilaista kokoontui PharmaCityn luentosaliin juhlakokoukseen. Juhlakokouksen kohokohta oli kurssin vastailmestyneen historiikin esittely.
Historiikin kirjoittaja, professori Juhani Kärjä kertasi kurssin vaiheita ja muisteli niin opiskeluajan iloisia kuin hankaliakin hetkiä, yhteisiä kokemuksia ja opettajia. Kun ankarien karsintakurssien kilpailijoista syksyllä 1954 tuli kurssitovereita, alkoi monenkin kohdalla elinikäinen ystävyys.
Opiskelumuistoja sävyttää myös ylpeys siitä, että pioneerikurssina he ilmensivät ja innoittivat oman tiedekunnan ja yliopistonsa menestyksellistä kehittymistä ja laajentumista. Tänään Turun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta on maan suurin lääkärien kouluttaja ja sen tutkimus on saanut monin tavoin kansainvälistä arvostusta.
Juhlakokouksessa piti puheen kurssitovereilleen myös lääkintöneuvos Jorma Lahti. Tervehdyksensä esittivät tiedekunnan nykyinen dekaani Jouko Suonpää, rehtori Keijo Virtanen, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Aki Lindén, Turun lääketieteen kandidaattiseuran puheenjohtaja Jussi Sipilä ja kansleri Eero Vuorio.
Juhlan musiikkipuolesta huolehti TYY:n kvartetti. Gaudeamus igitur herkisti seniorien mieliin monet rakkaat opiskelumuistot.
TN
Kuvassa historiikin kirjoittaja Juhani Kärjä (vas.) sekä juhlan valmisteluista vastanneet professori Veikko Näntö ja dosentti Altti Salmivalli, joista jälkimmäinen toimi juhlakokouksen avaajana ja puheenjohtajana