Kaksi uutta professorinimitystä
Pekka Kääpä nimitettiin lastentautiopin ja Timo Närhi hammasproteesiopin professoriksi.
Turun yliopiston kansleri Eero Vuorio on nimittänyt kutsusta dosentti, lääketieteen ja kirurgian tohtori Pekka Käävän kokeellisen lastentautiopin, tehtäväpiirinä erityisesti lääketieteellisen koulutuksen tutkimus- ja kehittämistyö, professorin virkaan 1.7.2006 - 30.6.2011 väliseksi määräajaksi.
Professori Pekka Kääpä, 58, on suorittanut lääketieteen tutkinnon Bernin yliopistossa 1975 ja valmistunut lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi Oulun yliopistosta 1983. Lastentautien erikoislääkäriksi hän on valmistunut 1982. Oulun yliopiston neonatalogian dosentiksi Kääpä on nimitetty 1987 ja Turun yliopiston kehitysfysiologian dosentiksi 1997.
Professori Kääpä on toiminut mm. apulaislääkärinä eri sairaaloissa ja terveyskeskuksissa 1972-79. Oulun yliopistollisen keskussairaalan lastentautien erikoislääkärinä ja apulaislääkärinä hän oli 1979-82, Oulun yliopiston lastentautiopin apulaisopettajana ja erikoislääkärinä 1980-84, Pohjois-Karjalan keskussairaalan lastentautien osastonlääkärinä, erikoislääkärinä ja va. ylilääkärinä 1984-88. University of Californiassa Kääpä oli stipendiaattina 1988-89. Turun yliopiston sydäntutkimusasemalla hän on ollut apulaisopettajana 1990-2003 sekä TYKS:n lastentautien klinikalla erikoislääkärinä 1995-97. Vuodet 1999-2003 Kääpä hoiti Helsingin yliopiston perinatalogian professorin virkaa. Vuodesta 2002 hän on toiminut Turun yliopistossa fysiologian, verenkiertofysiologian ja kokeellisen lastentautiopin ma. professorina.
Hammasproteesiopin professorin virkaan nimitetty Timo Närhi, 44, on valmistunut hammaslääketieteen lisensiaatiksi 1986 Turun yliopistosta ja hammaslääketieteen tohtoriksi 1994 Helsingin yliopistosta. Kliinisen hammashoidon erikoislääkäriksi hän on valmistunut 1996. Hammasproteesiopin ja gerodontologian dosentiksi Turun yliopistoon Närhi on nimitetty 1998.
Professori Närhi on toiminut yksityishammaslääkärinä sekä hammaslääkärinä eri kunnissa 1985-89. Helsingin yliopiston assistenttina, apulaisosastonhammaslääkärinä ja kliinisenä opettajana hän on ollut 1989-1999. The University of Iowassa Närhi oli vierailevana tutkijana 1995-96 ja University of Nijmegenissa opettajana 1996-98.
Vuosina 1998-2003 Timo Närhi on toiminut Turun yliopiston hammasproteesiopin osastonhammaslääkärinä, erikoishammaslääkärinä ja yliassistenttina. Helsingin yliopiston purentatoiminnan ja proteesiopin vs. professorina hän oli 2003-2004. Vuodesta 2004 Närhi on ollut Turun yliopiston hammasproteesiopin yliassistenttina ja lehtorina.