Publiikeissa 200 vastavalmistunutta

 

Tasan 200 opiskelijaa pääsi onnittelemaan itseään valmistumisesta joulunaluspubliikeissa. Eniten valmistuneita oli humanistisessa tiedekunnassa, josta tutkintotodistuksen sai peräti 69 opiskelijaa.

Humanistisen tiedekunnan dekaani Kaisa Häkkinen onnitteli juhlapuheessaan valmistuneita. Häkkinen muistutti, että humanisteille löytyy töitä erityisesti opetusaloilta. Yhä useampi maisteri työllistyy myös yrittäjäksi.

- Ne jotka siirtyvät nyt työelämään, tulevat toivottavasti myöhemmin takaisin tekemään uutta tutkintoa tai täydennyskoulutukseen.

Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan publiikkiin osallistui 51 vastavalmistunutta. Heille yliopiston tervehdyksen toi vararehtori Harri Andersson. Juhlassa valmistuneille puhui myös dekaani Jarmo Hietarinta sekä tuore filosofian maisteri Liisa Laukkanen.

Oikeustieteiden publiikissa 21 vastavalmistunutta nosti maljan juhlansa kunniaksi. Tuore oikeustieteen kandidaatti Anne Vanhala palasi puheessaan yli viiden vuoden taakse, jolloin hän aloitti opiskelunsa. Silloinen dekaani Ari Saarnilehto toivotti uudet opiskelijat tervetulleiksi. Samaan hengenvetoon hän kehotti opiskelijoita myös poistumaan nopeasti. Tervetuliaispuheessa oli siis kaksi merkitystä: opiskelkaa, mutta myös valmistukaa.

- Olen huomannut kouliintuneeni juridiseen ajatteluun, joten opetus on minun kohdalla onnistunut. Tulevaisuudesta sanon vain sen verran, että nyt on otettava uusi tavoite, Vanhala pohti.

Hoitotieteen juhlapubliikki

Terveystieteiden maistereiden publiikkia vietettiin juhlavissa tunnelmissa, sillä hoitotieteiden koulutus ja tutkimus täytti tänä vuonna 20 vuotta. Hoitotieteiden professori Helena Leino-Kilpi painotti 28 valmistuneelle opiskelijalle, kuinka suuri rikkaus heidän aiemmin hankkima ammattitaito hoitotieteelle on. Jo ennen maisteriopintojen aloittamista opiskelijoilla on vahva alan ammattitaito.

-Toivoisin, että se rohkeus, joka sai lähtemään tänne opiskelemaan, on saanut uutta pohjaa.

Samassa tilaisuudessa kukitettiin lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Jouko Suonpää lukukauden työntekijäksi. Perustelu kunnianosoitukselle oli sivistynyt  laaja-alainen johtaminen, jossa myös hoitotiede on otettu hyvin huomioon.

Yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa valmistumistaan juhli 31 henkeä. Alumnin puheessa valtiotieteiden maisteri Pertti Paasio muisteli opiskeluaikojaan sekä ohjeisti vastavalmistuneita.

12.01.2007 12:21 Anne Paasi