Rehtorit manifestoivat yksipuolisia uudistuksia vastaan

Yliopistojen rehtorien neuvosto julkaisi tiistaina manifestin, jossa otetaan kantaa yliopistojen vaikeutuvaan asemaan. Rehtorit toivovat asiapohjaista vuoropuhelua valtionhallinnon kanssa.

 - Jos vielä puristetaan, vaikeaksi menee, toteaa Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen valtionhallinnon kaavailemasta tuottavuusohjelmasta, joka koskisi toteutuessaan myös yliopistojen asemaa. Suomen yliopistojen rehtorien neuvosto julkaisi tiistaina manifestin, jolla rehtorit haluavat herättää keskustelua yliopistojen asemasta kansainvälistyvässä kilpailussa.

Neuvoston julkilausuman mukaan tuottavuusohjelma on ristiriidassa yliopistojen itsenäisen tulosohjausjärjestelmän kanssa ja uhkaa jopa yliopistojen perustuslainmukaista autonomista asemaa.

Opetusministeriön vuoteen 2010 ulottuvan ohjelman tavoitteena on yhtäaikaisesti lisätä korkeakoulujen tuottavuutta ja leikata niiden kuluja. Ohjelma tuotiin julkisuuteen viime lokakuussa ja se perustuu hallituksen keväällä tekemiin kehyspäätöksiin. Hankkeessa kaavaillaan korkeakoulujen osaamisen keskittämistä entistä kapeammalle ydinsektorille karsien samalla vanhoja resursseja. Esimerkiksi eläkkeelle jäävien yliopistojen työntekijöiden myötä vapautuvista 3000 toimesta suunnitellaan täytettäväksi vain noin puolet. 

Manifesti muistuttaa, että kilpailuetujen säilyminen ei ole itsestäänselvyys. Lappeenrannasta manifestin julkaisutilaisuuden jälkeen tavoitettu rehtori Virtanen valittelee, että osaamisen korkean tason säilyttäminen vaatii välttämättä panostuksia. Vaikka yliopiston asemaa koskevaa keskustelua jatkuvasti syytetään liiasta rahaan keskittymisestä, on hänen mielestään tosiasiat tunnustettava. Kun osaamisella kilpaillaan, tarvitaan myös sen mukaisia resursseja.

Keskustelua jatkettava

Yliopistojen tuottavuus on jo pitkään ollut nouseva. Kymmenessä vuodessa esimerkiksi opiskelijamäärät ovat nousseet kolmanneksen ja tohtoreita valmistuu nyky-yliopistoista tuplasti verrattuna kymmenen vuoden takaiseen. Rehtori Keijo Virtasen mielestä kiristysvaraa edes tuottavuusohjelman avulla ei enää juuri ole.

- Jos verrataan OECD-maihin, Suomessa esimerkiksi opettaja-opiskelija -suhdeluku on nykyään jo varsin huono, pahoittelee Virtanen. Hän odottaa, että osaamisen kärkeä olisi pikemmin laajennettava kuin kavennettava. Manifestin mukaan suomalaisissa korkeakouluissa opiskelijoita on 20 yhtä opettajaa kohden, mikä on puolet enemmän kuin maailman johtavissa yliopistoissa.

Virtanen myöntää, että manifesti toteutettiin pakkoraossa. Valtionhallinnon tuottavuusohjelma tuli yliopistoille yllätyksenä.
- Tuottavuusohjelmaa laadittaessa yliopistoja ei ole kuultu. Ohjelma koskee koko hallinnonalaa, jonka suhteen yliopistot ovat kuitenkin erilaisessa asemassa. Ne muodostavat yksinään myös suuren osan valtion henkilöstöstä, rehtori toteaa.

Manifestin valmisteluun osallistunut Virtanen kuitenkin kiistää, että rehtorien keskustelunavaus olisi suunnattu suoraan tuottavuusohjelmaa vastaan.
- Kyseessä ei ole puolustusasiakirja, vaan katse on pidettävä tulevaisuudessa. Hän painottaa, että rehtorit toivovat nyt "vuorovaikutteista aikalisää", jonka myötä eri tahot saisivat mahdollisuuden esittää argumentteja ja rakentaa keskustelua.
- Toivottavasti keskustelu tästä eteenpäin nyt jatkuu. Asiapohjalta lähdetään, rehtori vakuuttaa.

Manifesti kokonaisuudessaan löytyy Suomen yliopistojen rehtorien neuvoston sivuilta.

Rami Nieminen

09.11.2005 14:53 Anne Paasi