Runoseminaari perjantaina 11.11.2005
Turun yliopiston suojissa järjestetään nyt viidettä kertaa Runoseminaari osana Varsinais-Suomen runoviikkoa (7. –13.11.). Keskustelijoina on tutkijoita, opettajia ja runoilijoita.
Tänä vuonna otsikoksi on valittu monitulkintainen "Omat tunnot". Aihe mukailee omalta osaltaan Varsinais-Suomen runoviikon laajaa tunto-teemaa. Tapahtuma pyrkii laajentamaan runon reviiriä arjen elinpiiriin. Runoja on viikon aikana kuultu mm. kirjastoissa, toreilla ja kapakoissa.
Runoseminaarin järjestäjänä toimivan Siru Kainulaisen mielestä monipuolinen aihe antaa keskustelijoille mahdollisuuden suhteellisen vapaasti miettiä runoa ja runoutta. Niin runojen tekijät kuin lukijat ja tutkijatkin saavat perjantaina pohtia runon eri rooleja ja tehtäviä.
- Runouteen kuuluvat luonnostaan tunteet ja tuntemukset. Toisaalta olemme halunneet tuoda esiin myös runon tiedollisen puolen. Mikä runossa on omaa, ja kenen omaa?
Seminaarissa tullaan Kainulaisen mukaan nostamaan esille kysymyksiä itsen roolista runouden keskellä. Esimerkiksi runoilija Jyrki Kiiskinen pohtii runoilijan valintoja suhteessa runouden eri trendeihin, joihin runoilijankin on kirjoittauduttava sisään. Aiheet vaihtelevat päivän kuluessa etnisestä eettiseen ja empaattiseen.
Runoseminaarin järjestävät Turun yliopiston kotimainen kirjallisuus, Turun kaupunginkirjasto, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kirjallisuudentutkimuksen valtakunnallinen tutkijakoulu. Seminaari on avoin kaikille runoudesta kiinnostuneille.
Runoseminaarin ohjelma:
Tauno Nurmela -sali, yliopiston päärakennus
10.00 - 11.45 Pääesiintyjät
Avaussanat
Viola Parente-Capková
Miia Toivio
runoilija, Tuli & Savun päätoimittaja
Omat tunnoteli miksi minusta ei tullut language-runoilijaa
Jyrki Kiiskinen
Runoilija, Helsinki
11.45 - 13.15 Lounastauko
13.15 - 15.00 Uutta lyriikantutkimusta Porthan-sali, Maaherran makasiini
Saamelaisen identiteetinkysymyksiä Rauni Magga Lukkarin lyriikassa
Kaisa Ahvenjärvi
Myös sinun nimesi. Toisen kohtaaminen Margaret Atwoodin runoudessa
Leenastiina Kakko
Teoksen käymistila - Aaro Hellaakosken Me kahden tekstuaalisen variaation innoittamia pohdintoja kirjallisen teoksen ontologiasta
Veijo Pulkkinen
15.00 - 15.30 Kahvitauko
15.30 - 17.15 Runouden opettamisestaRunouden opetus koulussa - luovasta leikkijästä täsmälliseksi tulkitsijaksi
Kirsi Salokangas
Havaintoja lukiolaisten, kirjallisuudenopiskelijoiden ja kirjallisuuspiiriläisten runotulkinnoista ja runoista puhumisen tavoista
Inari Taipale
Kirjoittaja vai kirjailija - luovuus ja kirjoittamisen opettaminen
Joni Pyysalo
Iltaohjelma – Vapaa pääsy
Runoseminaarin Tunto-klubi klo 19 alkaen Kortteliravintola Kerttu
Läntinen Pitkäkatu 35
Ruokaa kaikille aisteille: runoilijat: Miia Toivio, Pauliina Haasjoki, Henry Lehtonen, Silja Järventausta, Jyrki Kiiskinen
Kirjava lintu -musiikkia ja sanoja kansalle kuuden hengen voimin