Biomateriaalipäivillä luotiin verkostoja
ScanBalt Biomaterial Days keräsi yhteen biomateriaalien ja regeneratiivisen lääketieteen parissa työskenteleviä tutkijoita ja asiantuntijoita.
Tapahtuman aloituspäivänä 26.9. Mauno Koivisto -keskukseen kokoontui ihmisiä 11 maasta. Tavoitteena oli rakentaa kuvaa eri maiden tutkimustoiminnasta ja tätä kautta valaa pohjaa yhteistyölle sekä verkostoitumiselle. Seminaarin avanneen professori Heimo Yläsen mukaan kansainvälisten verkostojen rakentamisen kautta on mahdollista parantaa regeneratiivisen lääketieteen ja biomateriaalien tutkimusta edelleen.
Regeneratiivisessa lääketieteessä vahingoittunut tai poistettu kudos pyritään korvaamaan biomateriaalilla tai täsmäkasvattamalla uutta kudosta potilaan omista soluista. Tähtäimenä on säilyttää henkilön toimintaedellytykset mahdollisimman pitkään.
Ensimmäisenä päivänä oman kotiyliopistonsa tutkimusta esittelivät muun muassa professorit Viorica ja Simion Simon Cluj-Napocan yliopistosta Romaniasta. He ovat biolääketieteellisen ja nanostruktuurisysteemien analysoinnin erikoisosaajia, sekä vuonna 2002 perustetun Romanian Biomateriaaliseuran (Society for Biomaterials) edustajia. Keskiviikkona kuultiin myös Virossa ja Islannnissa tehtävästä biotutkimuksesta.
Tapahtuma jatkuu perjantaihin 29.9 asti. Tutkimustaan esittelevät vielä muun muassa professori Kevin Shakesheff Nottinghamin yliopistosta Britanniasta, professori Gordana Vunjak-Novakovic New Yorkin Columbia-yliopistosta sekä professori Tadashi Kokubo Chubun yliopistosta Japanista.
ScanBalt Biomaterials Day -tapahtuman järjestäjinä toimivat Turun biomateriaalikeskus, Suomen Biomateriaaliseura, Turun yliopisto ja Åbo Akademi. Tapahtumaan osallistui myös alan yritysten edustajia.
Lisätietoja:www.congress.utu.fi/scanbalt2007/index.php.