Kirjansidonnan taidonnäytteitä
Turun yliopiston kirjastossa on esillä virolaisten kirjansitojien taidokkaita sidoksia. Kansainvälisen Scripta manent III -näyttelyn sadosta kootun näyttelyn järjestävät Turun yliopiston kirjasto, Eesti Köitekunstnike Ühendus ja Viron Suomen-instituutti.
Käsin sidottujen kirjojen näyttelyn avajaiset järjestetään torstaina 14.12. klo 17 Turun yliopiston pääkirjastossa ja näyttely on esillä 15.12. - 16.01.
Suomeen tuotavan näyttelyn teokset on valinnut Eesti Köitekunstnike Ühendus (Viron kirjansitojien yhdistys), joka perustettiin vuonna 1996 puolustamaan kirjansitojien asemia maailman taidekentällä. Yhdistys järjestää Tallinnassa viiden vuoden välein kansainvälisen kirjansidontakilpailun Scripta manent (suom. kirjoitettu on pysyvää).
Esillä olevat työt ovat vuoden 2005 satoa, jolloin kilpailutehtävänä oli sitoa mahdollisimman viehättävästi lasten kirjoituksista koottu kirja nimeltä "Maailma parim asi" tai sen englanninkielinen käännös "The Best Thing in the World". Kilpailuun saapui 130 työtä 19 maasta ja yleisön suuren suosion saanut näyttely oli esillä Viron designmuseossa kevätkesän 2005.
Kirjastossa esillä olevan näyttelyn työt ovat kilpailun järjestäjämaan taiteilijoiden tuotantoa. Näyttelyyn voi tutustua arkisin klo 9-16 (ajalla 15.12.-7.1.) ja 8.1.2007-16.1. ma-to 8.15-20, pe 8.15-18, la 10-16 ja su 12-16.