Turun yliopisto jälleen parhaiden joukossa

Turun yliopisto säilytti paikkansa maailman kärkiyliopistojen joukossa.

Shanghain Jiao Tong - yliopiston vuosittain laatimassa listassa painotettiin korkeakoulujen tutkimusten siteeraamistiheyttä ja kansainvälisiä julkaisuja. Turku on eurooppalaisista yliopistoista jaetulla paikalla 80. Maailman listalla sija on 202.

Vertailussa seulottiin 1000 yliopistoa ja näistä 500 järjestettiin paremmuusjärjestykseen. Uutena arviointikriteerinä oli koulutuksen laatu.

Rehtori Keijo Virtanen on tyytyväinen tulokseen. - Turun yliopisto on leimallisesti tiedeyliopisto, johon myös sen koulutus ja yhteiskunnallinen tehtävä nojaavat. Tämän korkean arvostuksen säilyttäminen edellyttää kuitenkin jatkossa entistä kovempaa työtä.

Jiao Tongin yliopiston Institute of Higher Education on käyttänyt rankkausmittareina muun muassa Nobel-palkintoja, yliopiston suuruutta ja julkaistuja artikkeleita Nature ja Science -lehdissä vuosina 1999-2003. Yhtenä mittarina oli tutkijoiden siteeraustiheys tiedelehdissä. Sitaatit laskettiin vain "kovista tieteistä": biotieteistä, lääketieteestä, luonnontieteistä, tekniikasta ja yhteiskuntatieteestä.

Maailman parhaiksi yliopistoiksi arvioitiin yhdysvaltalaiset Harvard ja Stanford sekä brittiläinen Cambridge. Suomalaisista korkeakouluista pääsi korkeimmalle Helsingin yliopisto, joka nousi viime vuoteen nähden kaksi pykälää sijalle 72. Sadan parhaimmaksi listatun eurooppalaisen yliopiston joukossa ovat Suomesta vain Turun ja Helsingin yliopistot. Maailman listalle pääsivät Suomesta edellisten lisäksi Jyväskylän yliopisto, Teknillinen korkeakoulu ja Oulun yliopisto. Kuopion yliopisto ei mahtunut tänä vuonna ranking-listalle.

Paras pohjoismainen yliopisto on Tukholman Karolinska Institut, joka on Euroopan listalla yhdeksäs ja maailman listalla sijalla 46. Yhdysvaltojen korkeakoulut pärjäsivät vertailussa selvästi parhaiten: maailman 20 kärkiyliopistosta 17 sijaitsee USA:ssa.

Vertailu osoitteessa http://ed.sjtu.edu.cn/rank/2004/2004Main.htm

TK

20.09.2004 13:54 Anne Paasi