Historioitsijat muuttivat historialliseen rakennukseen
Turun yliopiston historian laitos muutti saman katon alle Sirkkalan kasarmialueelle. Vuonna 1834 valmistunut rakennus toimi alun perin köyhäintalona, jonka jälkeen se palveli sotilassairaalana lähes koko 1900-luvun.
Sirkkalan kasarmialueen Kaivokadun puoleisen kolmikerroksisen talon täyttävät kesäkuussa kolme oppiainetta. Yleinen historia asettuu rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen, Suomen historia toiseen ja kulttuurihistoria kolmanteen.
Ensimmäisessä kerroksessa tilat alkavat jo näin kesäkuun alkupäivinä olla järjestyksessä. Yleisen historian henkilökunta vaikuttaa erittäin tyytyväiseltä muuttoon.
- Työolot paranivat aivan huomattavasti muuton myötä. Ihan ensimmäiseksi olin innoissani, kun pääsin vanhaa toimistoani hallinneesta 70-lukulaisesta kokolattiamatosta eroon, hymyilee historian laitoksen osastosihteeri Kirsti Rosenqvist.
Ensimmäisen kerrokseen on ehtinyt paikalle muutama tutkijakin. Janne Tunturi ja Meri Heinonen vaikuttavat niin ikään tyytyväisiltä uuteen työhuoneeseensa, vaikka sinne tuleekin sijoittumaan neljä tutkijaa.
- Ei haittaa ollenkaan. Tämä huone on niin korkea, että tuntuu paljon tilavammalta kuin vanhat tilat Jusleniassa, Tunturi sanoo.
- Yksi erittäin hyvä puoli tässä on, että koko historian laitos on nyt saman katon alla, Heinonen sanoo.
Toisen kerroksen mieliala vaikuttaa yhtyvän ensimmäiseen. Suomen historian tilat ovat vielä muuttolaatikoita täynnä ja käytävällä vaeltelee muutamia uteliaita tutkijoita muuttofirman miesten kanssa. Toisen kerroksen hallitsevana tilana on suurehko kokoushuone, joka on koko laitoksen yhteisessä käytössä.
Kolmannessa kerroksessa muuttoon suhtaudutaan varauksella. Kulttuurihistorian oppiaine joutui jättämään jälkeensä vanhan puutalon, joka sijaitsi vanhalla kasarmialueella. Yleistä ja Suomen historiaa sen sijaan yhdistää se, että molemmat oppiaineet muuttivat uusin tiloihin ahtaaltakin tuntuneesta Jusleniasta.
- Onhan nämä hienot tilat, mutta tämä tuntuu paljon enemmän laitokselta pitkine käytävineen kuin meidän vanhat tilat. Se oli sellainen sokkeloinen vanha puutalo, mutta kyllä tänne kuitenkin mielellään muuttaa, sanoo kulttuurihistorian toimistosihteeri Sirpa Kelosto.
- Varmasti alakerran henkilökunta on vaikuttuneempi näistä tiloista kuin me. Sehän riippuu mistä ja minkälaisista olosuhteista tänne muuttaa. Mutta ehdoton plussa on, että kaikki historioitsijat ovat nyt samassa rakennuksessa, Kelosto jatkaa.
Historian laitoksen siirtyminen Sirkkalan kasarmialueelle on vasta ensimmäinen askel. Muutaman vuoden sisään alueelta pitäisi löytyä myös taiteiden tutkijat.
- Sirkkalan kasarmialueesta on tulossa yliopistolle keskeinen alue. Tarkoituksena olisi että vuonna 2008 myös taiteidentutkimuksen laitoksen oppiaineet muuttaisivat alueelle, mutta heille tarkoitettu rakennus on vielä remonttia vailla, kertoo Turun yliopiston kiinteistöpäällikkö Jarkko Koskinen.
JS