Akateemisen kevään musikaalinen aloitus

Lauantaina 9.4. starttaa Sigyn-salissa Turun yliopiston opiskelijapuhallinorkesteri Sohon Torwien kevätkonsertti perinteiseen tapaan klo 16.04. Konsertin ohjelmisto sisältää sekä taide- että kevyen musiikin klassikoita höystettynä reippaalla opiskelijahuumorilla. − Sellaisten, jotka eivät osta lippua etukäteen, kannattaa tulla ajoissa paikalle, koska keikat ovat täynnä ja istumapaikat loppuvat nopeasti, muistuttaa Torwien puheenjohtaja Taija Kyheröinen.

Tänä vuonna yleisö saa nauttia idän klassisen musiikin helmistä, kun Torwet töräyttävät kuulijansa kulttuurimatkalle Baltian suuntaan. Ohjelmistossa ovat muun muassa Tšaikovskin Joutsenlampi, Arutjunjanin Trumpet Concerto ja Borodinin Polovetsialaiset tanssit. Hieman nopeatempoisempaa ja länsimaisempaa musiikkitarjontaa edustavat puolestaan swing-klassikot, ruotsalainen lattarimusiikki ja myös astetta heavympi materiaali. Repertoaariin kuuluvat esimerkiksi Laila Kinnusen tunnetuksi tekemä Kun, Louis Priman Sing, Sing, Sing ja Stingin Moon Over Bourbon Street.

Laidasta laitaan olevien musiikkikappaleiden taidokkaista sovituksista vastaavat orkesterin omat hovisovittajat ja niitä tulkitsevat Torwien taiturimaiset laulusolistit. Taija Kyheröisen mukaan porukasta löytyy humanisteja, kauppakorkeakoululaisia, Åbo Akademin väkeä ja ammattikorkeakoululaisia sekä joka vuosi aina muutama vaihto-oppilas. Myös ikähaarukka on laaja: oskesterin nuorin on tällä hetkellä 19-vuotias ja vanhimmat 30 ja risat -sukupolvea.

Sohon Torwien säveltaiteellinen taival

Sohon Torwet eli Turun yliopiston ylioppilaskunnan Satakuntalais-Hämäläinen Osakunta ry:n filharmooninen puhallinmusiikkiorkesteri on ainut Turun yliopistolla toimiva puhallinorkesteri. Orkesterin taival on alkanut jo vuonna 1951 ja alkuaikojen seitsikko on vuosien saatossa laajentunut noin 50-henkiseksi kokoonpanoksi. Torwissa on opiskelijoita kaikista Turun korkeakouluista.

Torwet tunnistaa helposti paikassa kuin paikassa ylioppilaslakeista ja viininpunaisista takeista. Iloinen porukka viihdyttää paitsi yliopiston juhlissa, mutta myös yritysten, yhteisöjen ja yksityisten henkilöiden tilaisuuksissa. Orkesterin musiikillinen linja tiivistyy vanhan suomalaisen tanssimusiikin, jatsin ja iskelmän tulkinnoissa. Torwien musiikkia on tallennettu lukuisille äänitteille, joista viimeisin Yön Ääniä -CD julkaistiin lokakuussa 2003.

Kiireinen kevät ja syksy tulossa

Orkesterin toiminnan ytimenä ovat lukuisat esiintymiset ja säännölliset harjoitukset, jotka pitävät soittajat kiireisinä ympäri vuoden. − Kevätkonsertin jälkeen muutamia suurimpia tapahtumia ovat esimerkiksi orkesterin omat kevätkauden päättäjäiset sekä kauppakorkeakoulun tohtoripromootio. Myös yhdet Torwi-häät ovat tulossa, Kyheröinen lisää myhäillen.

Soittamisen ohella Torwilla on myös muita yhteishenkeä luovia harrastuksia. Orkesteri suuntaa vuosittain torwimatkalle eri Euroopan maihin ja osallistuu musiikkifestivaaleille. Tämän vuoden kohokohtana orkesteri matkustaa elokuussa Prahaan, missä järjestetään kansainvälinen Brass2005Bohemia -puhallinorkesteritapahtuma. Festivaaliin osallistuu kymmeniä, lähinnä opiskelijakokoonpanolla soittavia orkestereita ympäri Eurooppaa.

Ennakkoliput kevätkonserttiin: TYY:n kanslia, Ars Musica, Musiikki Helin ja Musiikkiliike Ella & Louis. Liput: aikuiset 9 €, opiskelijat ennakkoon 4 €, ovelta 5 €.

Tiedot on saatu pääasiassa Sohon Torwien lehdistötiedotteesta.

Mari Pöyhtäri

12.04.2005 09:09 Jussi Matikainen