Humanistit luovuuden jäljillä
Kaikki puhuvat luovuudesta, mutta mitä sillä tarkoitetaan?
Taiteen synty on voitu käsittää teknisen osaamisen ja tradition hallinnan, kohteen jäljittelyn tai yksilön luovuuden kautta. Luovuudesta monella tasolla ja monella tavalla puhuttiin 14. lokakuuta taidehistorian, yleisen kirjallisuustieteen ja luovan kirjoittamisen järjestämässä Taide ja luovuus -seminaarissa. Seminaarin ensimmäisessä osassa käsiteltiin luovuutta teorian ja jälkimmäisessä osassa enemmän käytännön ongelmien kautta.
Yleisen kirjallisuustieteen professorin Liisa Saariluoman mukaan luovan kirjoittamisen opetuksen on perustuttava käsitykseen siitä, mitä luova kirjoittaminen on. Hän tarkasteli omassa esityksessään, millä eri tavoilla eurooppalaisessa kulttuurissa on ymmärretty taide ja luominen. Hänen mukaansa viimeaikaiset diskurssiteoriat typistävät luovuuden uusien kombinaatioiden keksimiseksi. Saariluoma kieltääkin sen, että kirjallisuus voitaisiin määritellä selkeästi joksikin diskurssiksi.
- Silloinhan meidän tarvitsisi vain opettaa luovan kirjoittamisen opiskelijoille tämän diskurssin säännöt, ja näin heistä tulisi työelämään valmiita kirjallisuusdiskurssin tuottajia tai vaikkapa diskurssiyrittäjiä.
Saariluoman mukaan kirjallisuudessa on oltava jotakin sanottavaa, inhimillistä sisältöä sopivassa muodossa. Luovan kirjoittamisen opetuksen voisi hänen mukaansa rinnastaa esimerkiksi kuvataiteen ja musiikin eri tekniikkojen opetukseen.
- Yliopiston kursseilta ei valmistu suoraan hyviä fyysikkoja tai lääkäreitä, vaan taito opitaan työn tekemisen kautta, sanoi seminaarin puheenjohtajana toiminut Riku Korhonen.
Taidehistorian professori Altti Kuusamo tarjosi puolestaan postmoderneja teorioita työkaluina uuden keksimiseen. Hänen mukaansa diskurssiteoriat voivat tuottaa nerokkaita malleja, joiden avulla voidaan tehdä uudenlaista taidetta.
- Toisaalta uudella ymmärretään yleensä sellaisia asioita, joilla on ns. uutuusarvoa ja jotka herättävät huomiota, vaikka nämä asiat eivät sinänsä uusia olisikaan, Kuusamo sanoi.
Kuusamon luennon aihe oli kätketty mimesis postmodernissa. Hänen mukaansa mimesis, jäljittely toteutuukin hyvin viimeaikaisessa luovuuskirjallisuudessa, sillä se toistaa niin paljon itseään.
Seminaarin jälkimmäisessä osassa runoilija Juhana Vähänen pureutui sattuman ja sommittelun problematiikkaan lyriikan kirjoittamisessa ja Riku Korhonen Witold Gombrowiczin toraisaan käsitykseen taiteesta, traditiosta ja luovuudesta.
Kuva: Luovan kirjoittamisen opettaja Riku Korhonen avasi Taide ja luovuus -seminaarin.