Taidehistorian käsitteet kesäkoulun teemana

Taidehistorian oppiaineen järjestämä valtakunnallisen tutkijakoulun kesäkoulu Turun yliopistossa 21.-24.8. keskittyy käsitteisiin ja metodologiaan. Se kokoaa yhteen vajaat kolmekymmentä jatko-opiskelijaa, tutkijaa ja opettajaa.

Järjestelyvastuu vuosittaisesta kesäkoulusta on tänä vuonna Turun yliopistolla. Osanottajia on Turun yliopiston lisäksi myös Åbo Akademista, Helsingin yliopistosta ja Jyväskylän yliopistosta. Kesäkoulun tämänvuotisena teemana on Tulkintateoriat ja taidehistorian käytäntö: käsitteet näkökulman palveluksessa. Koulun aluksi järjestettiin myös yleisölle avoimia luentoja. Turun yliopiston taidehistorian professorin Altti Kuusamon lisäksi luennoimassa oli kaksi kansainvälistä nimeä Lontoosta Dr. Sarah Wilson, Courtauld Institute of Art, ja professori Craig Clunas, School of Oriental and African Studies, University of London.

- Ulkomaisten vierailijoiden luennot olivat hyvin inspiroivia. Ne herättivät vilkasta keskustelua, professori Kuusamo kiittelee. Kuusamon mukaan pedagogisten tavoitteiden ohella kesäkoulu pyrkii herättämään keskustelua käsitteistä ja tutkimusmenetelmistä:

- Taidehistoriassa käsitteillä on erityinen merkitys. Visuaaliset ilmiöt on puettava verbaaliseen asuun. Tähän tarvitaan käsitteitä. Ajan myötä käsitteiden käyttö kuitenkin muuttuu. Siksi on jatkuvasti arvioitava, pysyvätkö käsitteet iskukykyisinä? Alan tutkijoiden on tarpeen käydä keskustelua termeistä ja niiden soveltamisesta. On kokoonnuttava tekemään yhdessä, käsitteet pitää tuoda kasvotusten, Kuusamo kiteyttää. 

Taidehistorian professori Altti Kuusamon luennoi aiheesta: "The Surplus Value of the ´Mythic´ in Iconography: Between Hysteria and the Real"

Johannes Yrttiaho

25.08.2006 08:37 Paula Heino