Kansainvälinen tiedepalkinto Jorma Tenovuolle

Turun yliopiston kariesopin professori Jorma Tenovuolle on myönnetty Yngve Ericsson-palkinto merkittävistä kansainvälisistä tutkimusansioista suu- ja hammassairauksien ehkäisyssä. 

Ruotsin Patentmedelsfondet ja Medicinska Forskarrådet jakavat joka 3. vuosi palkinnon, jonka suuruus on 300.000 kruunua (n. 32.000 euroa). Nyt seitsemännen kerran myönnettävän palkinnon toisena saajana on professori Adrian Lussi Bernin yliopistosta Sveitsistä. Palkinto jaetaan Karolinska Institutetin juhlatilaisuudessa syksyllä.

Professori Tenovuon laaja tutkimustyö on ensisijaisesti kohdistunut syljen ja sen aineosien merkitykseen suusairauksien ehkäisyssä ja suun liiallista mikrobikasvua estävien elimistön omien proteiinien hyväksikäyttöön potilailla, joiden ongelmana on suun kuivuminen. Tutkimus on johtanut moniin kaupallisiin sovellutuksiin, joita on käytössä kymmenissä maissa.

Tenovuo on myös tehnyt immunologista perustutkimusta hammaskarieksen ehkäisyyn tähtävää rokotekehittelyä varten. Tutkimustyöstään Tenovuo on aiemmin saanut jo viisi kansainvälistä tiedepalkintoa sekä hammaslääketieteen Pohjola-palkinnon.

 

02.05.2006 08:52 Anne Paasi