Kaisa Häkkiselle tiedonjulkistamisen valtionpalkinto
Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani, suomen kielen professori Kaisa Häkkinen vastaanotti keskiviikkona opetusministeriön myöntämän vuoden 2005 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. Opetusministeri Tuula Haatainen luovutti palkinnon kahdeksalle yksityishenkilölle tai ryhmälle vuonna 2004 osoitetuista ansioista tiedonjulkistamisessa.
Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto myönnettiin Kaisa Häkkiselle teoksesta Linnun nimi (Kustannusosakeyhtiö Teos, 2004).
- Linnun nimi on etymologisen tietämyksen ja osaamisen huippunäyte, joka piirtää laajan kaaren suomalaisen linnunnimistön kehityshistoriaan alkaen Suomen kirjallisuuden varhaisimmista esityksistä ja päätyen nimistötyön nykykäytäntöihin, palkintoperusteluissa todettiin.
Häkkisen teoksen erityisansioksi on nostettu sen vahva tieteidenvälisyys. Linnun nimi on kokonaisuus, jolla on annettavaa sekä luonnontieteiden että humanististen tieteiden näkökulmasta lintuja tarkasteleville. Teos sisältää myös laajan historiallisen lintusanaston. Linnun nimen kuvituksena on käytetty klassisten lintumaalareiden, kuten von Wrightin veljesten taidetta.
Palkintoperusteluissa kiinnitettiin huomiota myös Häkkisen aiempaan laajaan kirjallisen tuotantoon:
- Häkkinen on syventänyt kielitieteellisillä tutkimuksillaan myös ymmärrystä maamme esihistoriasta. Nykysuomen etymologinen sanakirja on jo vakiinnuttamassa paikkansa etymologisena perusteoksena.
Linnun nimi -teoksen esittely on luettavissa Turun yliopiston verkkosivuilla.
Monipuolinen palkittujen joukko
Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto myönnettiin tänä vuonna professori Kari Uusikylälle koulutuksen ja opetuksen alan tiedonjulkistamisessa tehdystä monipuolisesta työstä. Muut palkinnon saaneet olivat:
- professori Jaakko Hämeen-Anttila teoksesta Islamin käsikirja (Otava)
- professori Ville Lukkarinen ja professori Annika Waenerberg teoksesta Suomi-kuvasta mielenmaisemaan (SKS)
- professori emeritus Heikki Hyvärinen, tutkija Mervi Kunnasranta, tutkija Petteri Nieminen ja valokuvaaja Juha Taskinen teoksesta Hyle – Saimaan oma norppa (Tammi)
- toimitusjohtaja Alex Nieminen, toimittaja Petri Ahoniemi, sukellusyrittäjä Janne Miikkulainen, järjestelmäinsinööri Matti Anttila, IT-asiantuntija Sami Köykkä, tuottaja Mimmu Pekkanen ja tietoliikennetekniikan opiskelija Kalle Valkama nopeasta ja ammattimaisesta kriisitilanteen verkkotiedotuksesta internet-sivuston www.sukellus.fi välityksellä
- YLE:n AKUUTTI-ohjelman työryhmän tuottaja, toimitussihteeri Karin Mariola, toimitussihteeri Sari Kostet-Kärkkäinen, toimittaja Anu-Maija Kärjä, toimittaja Pasi Punkari, media-assistentti Sirpa Harjuvaara, ohjaaja Jani Honkakoski, ohjaaja Tapio Turpeinen ja kuvaussihteeri Mervi Koivula
- toimittaja, valtiotieteen maisteri Elina Grundström monipuolisesta journalistisesta toiminnasta globaalien yhteiskunnallisten kysymysten käsittelyssä
Palkinnot ovat suuruudeltaan 10 000 euroa.
Jussi Matikainen