Tietokirjapalkinto Hannu Karttuselle

Suomen tietokirjailijat ry:n myönsi lasten ja nuorten tietokirjojen Tietopöllö-palkinto tähtitieteen dosentti Hannu Karttuselle.

Karttunen on kirjoittanut nuorille matemaattisista luonnontieteistä Tiedettä kaikille -kirjasarjaa (Ursa 2002–2006), josta on julkaistu osat Tähtitiede, Fysiikka ja Matematiikka. Hannu Karttunen työskentelee dosenttina Turun yliopiston Tuorlan observatoriossa. Hän on esitellyt tietokirjoissaan koululaisille tähtitieteen, fysiikan sekä matematiikan ilmiöitä ja historiaa.

- Kirjat osoittavat, että matematiikka, fysiikka ja tähtitiede eivät ole pelkkiä kaavoja, vaan eräänlaista leikkiä lukujen ja ilmiöiden parissa sekä asioiden uudelleen järjestelyä. Karttunen tuokin teoksissaan esille tämän matemaattisten luonnontieteiden kokeilevan ja uutta luovan puolen. Kirjojen teksti on asiallista, mutta samalla eloisaa, palkintolautakunta perusteli.

Hannu Karttunen on tehnyt useita tähtitiedettä käsitteleviä julkaisuja, tähtitieteen oppikirjoja ja opetusmateriaaleja sekä kirjoittanut artikkeleita kokoomateoksiin ja tietosanakirjoihin. Hän on myös tuottanut radiolle esitelmäsarjan tähtitieteestä. Tieto-Finlandia-palkinnon 1998 Karttunen sai kirjasta Vanhin tiede. Tähtitiedettä kivikaudesta kuulentoihin.

Tietopöllö-kunniamaininnan saivat Jukka Laajarinne ja Sami Saramäki kirjastaan Minä en laske kymmeneen (WSOY, 2006). Kirja on tarkoitettu aivan pienille lapsille luettavaksi yhdessä aikuisen kanssa. Sitä on myös kuvattu laskuharjoitukseksi kahden käden sormille. Palkintoraadin mukaan kirja on mainio osoitus siitä, että lapsia voidaan tutustuttaa matematiikkaan ja lukujen maailmaan jo aivan pieninä.

Tietopöllö-palkinnon saajat julkistettiin Turun kirjamessujen avajaisten yhteydessä 5.10. Tietopöllö-palkinto annetaan tietokirjailijalle tai tietokirjailijaryhmälle, joka on julkaissut pitkään ja ansiokkaasti lapsille sekä nuorille tarkoitettuja tietoteoksia. Palkinto on jaettu vuodesta 1999 lähtien ja sen suuruus on 8 000 euroa. Palkinto rahoitetaan Kopioston perimillä tekijänoikeuskorvauksilla.

 

19.10.2007 08:29 Anne Paasi