Säästöt heikentävät liikenneturvaa
Talvisten ilmojen myötä tieliikenteestä on kantautunut taas surullisia uutisia. Suomalaisia on perinteisesti pidetty hyvinä talviautoilijoina, mutta onnettomuustilastot eivät aivan vahvista tätä. Onko ajokulttuuri muuttumassa piittaamattomaksi, ajetaanko kuin olisi ainainen kesä, liikennepsykologian tutkija Ari Katila?
- Ilmojen vaihtelut kasvattavat onnettomuuksien määrää, liukkaat kelit tuntuvat aina tulevan yllätyksenä. Jos piittaamattomuutena pidetään ylinopeuden ajamista, niin silloin meillä on hälyttävän paljon piittaamattomia kuskeja. Yli puolet suomalaiskuskeista ajaa ylinopeutta liikenteessä.
- Uudet kuskit aiheuttavat tutkitusti enemmän onnettomuuksia kuin kokeneet. Eniten onnettomuuksia tapahtuu ensimmäisien kuukausien aikana autokoulun päätyttyä. Kun vieressä ei olekaan enää turvallista ja kokenutta kuskia, kolarit lisääntyvät. Nuorten kuskien onnettomuusalttiuteen vaikuttavat kokemattomuus ja turhien riskien ottaminen, rämäpäisyys. Aikaisemmin käytössä olleella uusien kuskien nopeusrajoituksella ei ollut vaikutusta onnettomuuksien määrään, pikemminkin se provosoi muuta liikennettä turhiin ohituksiin. Vanhemmalla iällä kortin hankkineet joutuvat harvemmin onnettomuuksiin kuin nuoret.
- Tieliikenteen säästöt vaikuttavat onnettomuuksien määrään. Liikennepolitiikan tavoitteena on, ettei kukaan kuolisi tai loukkaantuisi. Samalla tiehuollon menoissa pyritään säästämään. Talouselämään verrattuna liikenteeseen tehtävät satsaukset ovat kovin pieniä. Tässä päästään kysymykseen ihmishengen hinnasta, Ari Katila pohtii.
- Tiehuollon kilpailuttaminen on myös heikentänyt turvallisuutta. Kun palvelu ostetaan aina halvimmalta tarjoajalta, töiden toteutumista ja laatua joudutaan kuitenkin seuraamaan. Säästöt jäävät pieniksi. Valitettavasti panostaminen pelkkään valistukseen ja tiedottamiseen ei riitä kohottamaan turvallisuutta.
- Ohjeena talvisilla teillä liikkujille: kiire pois ja nopeudet pienemmiksi!
TK